Äskettäin vietimme valtakunnallista vanhusten viikkoa. Sen teemana oli Tehdään iästä numero. Vanhustyön Keskusliitto halusi teeman kautta vahvistaa myönteisiä ikäasenteita. Liiton mukaan suomalainen yhteiskunta voi pitää saavutuksena sitä, että kansalaiset elävät yhä pidempään ja entistä terveempinä.
Väestöennusteiden mukaan vuonna 2040 yli 300 kunnassa jo yli viidesosa asukkaista on eläkeläisiä. Yli 85-vuotiaiden määrä kasvaa niin ikään nopeasti. Mutta ketä he ovat? Usein ajatus ikääntyvistä on valitettavan yksipuolinen. Heidät nähdään helposti yhtenä massana ymmärtämättä, että ikäihmisten ovat keskenään yhtä heterogeeninen ryhmä kuin kaikki muutkin ikäluokat. On koulutettuja ja kouluttamattomia, varakkaita ja vähävaraisia, terveitä ja sairaita, yksinäisiä ja vilkasta seuraelämää viettäviä, heitä, jotka osaavat käyttää digilaitteita kuin diginatiivit ikään ja heitä, joille digivaltatie on täysin saavuttamaton kaista, ja kaikenlaisia ihmisiä siltä väliltä.
Olipa ikäihminen kuka tahansa, hänellä on usein paljon kokemusta, näkemystä ja sanottavaa paitsi siitä millaista elämää hän itse haluaa elää, millaisia palveluita hän tarvitsee myös siitä, miten asioita yhteiskunnassa kannattaisi hoitaa.
Liian usein ikäihmiset syrjäytetään, heitä ei kuulla tai ei ainakaan kuunnella. Karvat nousevat pystyyn, kun ammatti-ihminen toteaa ikäihmisiin kohdistetun palvelukyselyn yhteydessä, etteivät vanhukset pysty keskittymään yhteen asiaan 15 minuuttia kauempaa. Aika moni ikäihminen nimittäin varmasti pystyy, eikä toisaalta moni nuorempi kykene keskittymään edes mainittua 15 minuuttia.
Ikäihmisten joukossa on pitkän työuran eri aloilla tehneitä osaajia, joilla on monipuolinen näkemys ja ymmärrys maailmasta ja resursseja, joista vähemmän aikaa Telluksella tassutelleet voivat vain haaveilla.
Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo nosti mielipidekirjoituksessa (HS 25.8.) esiin hätkähdyttävän esimerkin ikäsyrjinnästä. Hänen mukaansa kyselytutkimuksista suljetaan usein pois yli 70- tai 80-vuotiaat, vaikka tulosten raportoidaan koskevan koko aikuisväestöä ja tietoja käytetään yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tämä tarkoittaa, että kaikkein iäkkäimpien näkemykset jäävät huomiotta, Topo kirjoittaa.
Tilastokeskus on sentään nostanut ikärajansa 89 vuoteen, mutta siitä huolimatta moni vireä kansalainen leikataan ulos vastaajien joukosta.
Tilastotietoa ei esimerkiksi ole siitä, millaiset ovat yli 90-vuotiaiden digitaidot. Se tiedetään, että 75–89-vuotiaista 35 prosenttia ei ollut koskaan käyttänyt Internetiä vuonna 2022. Näkymättömiin siten jää se, että monella iäkkäällä on vaikeuksia käyttää digilaitteita. Pahimmillaan he jäävät kokonaan ilman tarvitsemiaan palveluita ja tukea.
Pohde myönsi keväällä rahoitusta, jonka avulla muun muassa Oulun Seudun Muistiyhdistys voi kädestä pitäen auttaa digiviidakossa eksyneitä tai siellä epävarmuutta kokevia. Yhdistyksen työntekijä, Juho, on kokenut digipulmien ratkaisija, joka jaksaa kärsivällisesti neuvoa ongelmatilanteissa. Apua on saatavilla, jos sitä rohkaistuu pyytämään. Yhtä kaikki on tärkeää muistaa, että kaikki eivät pysty hyödyntämään esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhoidon palveluita tarvitessaan digiä. Heitä ei saa unohtaa.
Iästä on tehtävä numero. Ikäihmisten näkemyksille maailmasta on pakko antaa arvoa. Heitä itseään on aidosti kuultava palveluita, hoivaa tai asumisratkaisuja kehitettäessä. Kirjailija George Bernard Shaw on todennut: ”Älä tee toisille, kuten haluaisit heidän tekevän sinulle. Heillä voi olla eri maku.”
Ikäihmiset eivät ole tahdottomia sätkynukkeja, joihin nuoremmat voivat kohdistaa ylhäältä päin hyvää tarkoittavia toimenpiteitään. Ikäihmiset ovat subjekteja, vaikuttajia, merkittävä osa kansakuntaa.
Satu Vaskuri
puheenjohtaja
Pohjois-Pohjanmaan Muistiaktiivit
Paula Ylikulju
toiminnanjohtaja
Oulun Seudun Muistiyhdistys