Koronaepidemian vuoksi tauolla ollut ikääntyneiden kuntouttava päivätoiminta käynnistyy Oulussa maanantaina 24. elokuuta.
Päivätoiminta alkaa Hiirosessa, Tuirassa, Kiimingissä ja Oulunsalossa.
Koronasuositusten vuoksi päivätoiminta avautuu tavallista pienemmässä muodossa. Päivätoimintakerhoja on vähennetty, jotta ryhmäkoot säilyvät turvallisina.
Yli-Iissä jaYlikiimingissä päivätoimintaa ei vielä aloiteta, koska sitä ei voida järjestää palvelukodeilla koronatilanteen vuoksi. Haukiputaan päivätoiminta avautuu aikaisintaan kuukauden kuluttua, koska koronavastaanotto toimii samoissa tiloissa.
Päivätoiminta alkaa ensisijaisesti asiakkaille, joilla on palveluun lakisääteinen peruste, mutta kaikkien asiakkaiden tilanne on kartoitettu yksilöllisesti.
Kuntouttava päivätoiminta on suunnattu ikääntyneille oululaisille, joiden fyysinen, psyykkinen tai sosiaalinen toimintakyky on alentunut tai vaarassa alentua ja jotka eivät jaksa tai pysty käymään muissa kodin ulkopuolisissa toiminnoissa.
Päivätoimintakeskuksissa voi osallistua ohjattuihin liikuntaryhmiin, kädentaitoryhmiin sekä porinapiiriin. Osallistumaan pääsee kotihoidon, sosiaalityöntekijän tai lääkärin lähetteellä.