Turun seudulla 1800-luvun lopulla liikkunut susilauma tappoi parin vuoden aikana 22 lasta. Yli sata vuotta myöhemmin Oulun yliopiston tutkijat selvittivät nykyaikaisin tutkimusmenetelmin susilauman ravinnon koostumusta ja mahdollisen ihmislihan osuutta niiden kokonaisravinnonsaannissa.
Viimeinen susi kyseisestä laumasta kaadettiin alkuvuodesta 1882. Susi täytettiin ja se on nykyisin säilytettävänä turkulaisessa koulussa. Täytetty susi on antanut tutkijoille mahdollisuuden perehtyä sen ruokavalioon ja ihmislihan mahdolliseen osuuteen sen ravinnosta.
Tutkimusta varten suden turkista otettiin karvanäytteitä, joiden hiilen ja typen stabiilien isotooppien koostumusta verrattiin muihin aikalaissusista saatuihin näytteisiin. Nämä isotoopit kertovat esimerkiksi suden asemasta ravintoketjussa. Ihminen on ravintoketjussa korkealla, ja ihmiskudoksen käyttäminen laajasti ravintona näkyisi isotooppisuhteissa.
Tutkimuksen mukaan ihmiskudoksen määrä susien kokonaisravinnonsaannista oli todennäköisesti vähäinen, sillä ihmislihan syöntiin viittaavia muutoksia suden ravinnossa ei havaittu.
Jos sudet ovat syöneet ihmislihaa, on ihmiskudoksen määrä kokonaisravinnonsaannista ollut niin pieni, ettei se ehkä olisi muuttanut isotooppisuhteita havaittavasti. Tutkimustulosten mukaan ihmiset ovat muodostaneet maksimissaan 10–15 prosenttia susien ravinnontarpeesta.
– Erot vertailuaineistoon selittänee se, että Turun seudun sudet ovat joutuneet turvautumaan tavallisesta poikkeavaan ruokavalioon, koska niiden pääsaaliseläin hirvi oli alueella käynyt vähiin. Tämä on voinut tarkoittaa esimerkiksi maatilojen kotieläinten hyödyntämistä, mikä on todennäköisesti totuttanut sudet ihmisten läheisyyteen, dosentti Juho-Antti Junno kertoo.
– Tulokset eivät varsinaisesti tue lapsensyönnin mahdollisuutta, mutta sitä ei voi sulkea kokonaan pois. Samasta aineistosta on tekeillä myös geneettinen tutkimus, jolla on tarkoitus selvittää tutkittujen yksilöiden sukulaisuussuhteita sekä niiden alkuperää. Niidenhän on useissa yhteyksissä väitetty olleen koirasusia, susia pitkään tutkinut professori Jouni Aspi kertoo.
Tutkittavana ollut susi oli historiallisten lähteiden perusteella käyttänyt ihmisravintoa viimeksi noin kaksi kuukautta ennen kuolemaansa. Suden karvankasvun nopeuden perusteella tutkijat olettavat, että tietoa suden ravinnosta saadaan noin neljän viimeisen elinkuukauden ajalta.
Ihmisperäisen ravinnon oletettiin näkyvän eroina karvan tyvi- ja latvaosien välillä. Kuukausikohtaisia isotooppisuhteita selvitettiin katkaisemalla karvat seitsemään sentin pituiseen osaan analyysejä varten.
Vertailuaineisto kerättiin 1800-luvun lopulla eläneiden susien turkeista Riihimäen metsästysmuseon kokoelmista. Lisäksi analysoitiin kahden muun epäillyn ihmislihaa syöneen suden turkin isotooppisuhteita.
Useiden yliopistojen ja museoiden yhteistyönä toteutetussa tutkimuksessa päävastuu oli Oulun yliopistolla. Tutkimus on julkaistu Scientific Reports -tiedelehdessä.
