Lukuisia epäiltyjä ihmiskaupparikoksia on tutkitaan parhaillaan ympäri maata, myös Oulussa. Ihmiskaupparikos on piilorikollisuuden vaikeimmin selvitettäviä muotoja.
Oulun tuomiokirkkoseurakunta aloittaa sunnuntaina kampanjan, jolla halutaan lisätä ihmisten tietoisuutta heidän omassa ympäristössään tapahtuvasta ihmiskaupasta.
Kampanjan motolla "Onko liian halpa liian hyvä ollakseen oikein" herätellään keskustelua siitä, miksi esimerkiksi joidenkin palvelujen hinnat ovat selvästi halvemmat kuin kilpailijoilla.
– Tarkoitus ei ole osoittaa tiettyjä tahoja ja syyllistää, mutta Oulussa on valitettavan monia yrityksiä, jotka ovat vähintään epäilyttäviä, sanoo seurakunnan kansainvälisen työ pastori Arpad Kovacs.