Yle uutisoi, että suomalaiset hyvinvointialueet tekivät viime vuonna yhteensä yli 600 miljoonan euron ylijäämän, mikä ylitti valtion alkuperäisen ennusteen noin 300 miljoonasta eurosta. Puhutaan "yllätysvoitosta" ja hyvinvointialueiden onnistumisesta. Mutta jos katsomme lukuja ja kontekstia, ei saavutettu voitto kerro koko tarinaa siitä, mitä hyvinvointialueilla todella tapahtuu.
Ensinnäkin, ylijäämä ei synny tyhjästä. Rahoitusta lisättiin vuodesta 2024 vuoteen 2025, osin valtion takautuvien rahoitustarkistusten kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että alueet saivat enemmän rahaa kuin alkuperäisessä budjetissa oli suunniteltu, ei välttämättä siksi, että toiminta olisi ollut poikkeuksellisen tehokasta, vaan siksi, että rahoitus oli alun perin alimitoitettu.
Toiseksi, monet alueet ovat edelleen pakotettuja kattamaan jo vuosina 2023–2024 muodostuneita suuria alijäämiä, jotka perustuivat tuolloin räikeästi alimitoitettuun rahoitukseen. Koko maan tasolla hyvinvointialueiden yhteenlasketut tappiot olivat alun perin yli 1,3 miljardia euroa. Siksi monet alueet ovat yhä talousrajoissa, joissa säästöpaineet ovat kovat.
Kolmanneksi, tilinpäätösluku ei kerro sitä, mitä palveluita on tuotettu ja miten kansalaiset ovat palveluihin päässeet. Alueet ovat raportoineet, että tulos parantuu vain säästöjen kautta. Lähes puolet hyvinvointialueista leikkasi tai supisti palveluitaan sopeuttaakseen toimintaa rahoitusraameihin.
On hyvä muistaa, että nykyinen rahoitusmalli ei ole ongelmaton. Se perustuu diagnooseihin ja väestötilastoihin, jotka eivät aina vastaa todellista palvelutarvetta. Useat hyvinvointialueet ovat varoittaneet, että tämä voi johtaa pitkän aikavälin eriarvoistumiseen, jos rahoitus ei kohdennu tarpeiden mukaan.
Palveluiden laatu ja saatavuus eivät näy tilinpäätöksen ylijäämäluvussa. Osassa palveluita palveluiden saatavuus on heikentynyt tai siirtynyt pitkän ajan odotuksiin, vaikka rahoitusta olisikin lisätty. Tämä ei ole mielikuva, vaan tilanne, joka näkyy paitsi rekisteritiedoissa myös kansainvälisissä terveysvertailuissa.
Ylen uutisoinnissa on totuus, mutta vain puolitotuus. Luku kertoo vain yhden rivin tilinpäätöksestä eikä sitä, mitä ihmiset oikeasti saavat palveluina tai mihin kustannuksiin nyt tehtävät kiristykset tulevaisuudessa johtavat. Ennaltaehkäisevien palveluiden heikentäminen ei näy vielä laskelmissa, mutta se näkyy myöhemmin sekä kansanterveydessä että kustannuksissa.
Siksi koko keskustelun ytimessä ei pitäisi olla se, saivatko hyvinvointialueet ylijäämän vai eivät, vaan se, miten turvaamme palvelut, ennaltaehkäisyn ja yhdenvertaisen hoidon, nyt ja tulevaisuudessa.
Taru Lehtinen
LL, aluevaltuutettu, kaupunginvaltuutettu (sd.), Oulu