Olipa kerran myöhäiskeski-ikään ehtinyt mies, joka asui Oulussa ja kuului Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen palvelujen piiriin. Mies oli kouluttamaton ja työskennellyt elämänsä aikana raskaissa ammateissa. Vaatimatonta palkkaa nauttineena hän ei ollut pystynyt säästämään sukan varteen.
Eräänä päivänä mies päätti lähteä lääkäriin julkiselle puolelle, koska kärsi kovista vatsakivuista. Painokin oli pudonnut lyhyessä ajassa paljon. Koska kivut olivat sietämättömät, oli hyvinvointivaltiokuplassa elävän kuvitelma, että lääkärille pääsy olisi itsestään selvää. Oireitten syy selvitettäisiin ja vaivaan saisi hoitoa.
Eipä siis huolen häivää, mies ajatteli ja meni Oulun kaupungissa julkisia sairaanhoitopalveluja antavaan hyvinvointikeskukseen.
Keskuksessa olikin hoitaja portinvartijana. Hän kuunteli miehen oireet ja totesi, ettei lääkärin vastaanotolle ole tarvetta. Lääkäriä toki konsultoitiin, ja miestä näkemättä lääkäri määräsi hänelle ulostuslääkettä. Mies otti nöyrästi reseptin vastaan, mutta ei kuitenkaan noudattanut lääkemääräystä. Osasihan hän ajatella omilla aivoillaan.
Miehen olotila paheni ja paheni. Pian miehen päivät koostuivat enää pääosin nukkumisesta, koska jaksamista mihinkään muuhun ei ollut. Koska mies ei saanut palvelua julkisella puolella ja lääkärin apu oli välttämätöntä, mies päätti hakeutua yksityisen lääkärin vastaanotolle osamaksun turvin.
Yksityiselle vastaanotolle hän pääsikin nopeasti. Lääkäri tutki miestä ja hänen sisäelimensä ultraäänellä. Yksityislääkärin tuomio oli, että useammassa sisäelimessä oli vikaa ja hän kirjoitti kiireellisen lähetteen hyvinvointialueen vatsaosastolle. Mies poistui tyytyväisenä yksityislääkärin vastanotolta, ja uskoi pääsevänsä nyt hoidon piiriin pikaisella aikataululla.
Parissa päivässä miehen olotila heikkeni heikkenemistään. Eräänä sunnuntai-iltapäivänä hän oli jo niin heikko, että hänen oli pakko siirtyä hyvinvointialueen päivystykseen, johon hän juuri ja juuri pystyi viimeisillä voimillaan raahautumaan.
Miestä ei otettu vastaan päivystykseen, koska hänelle oli jo kirjoitettu kiireellinen lähete eteenpäin. Hänet passitettiin takaisin kotiin ja kehotettiin soittamaan sille osastolle, johon kiireellinen lähete oli yksityislääkärin toimesta lähetetty.
Kotiuduttuaan ja nukuttuaan reissun rasituksesta johtuen kellon ympäri mies soitti osastolle. Eipä ollut miehemme hämmästyksellä rajaa, kun sairaalaosaston lääkäri oli tehnyt potilasta näkemättä päätöksen, ettei miehen vaiva ole lainkaan kiireellinen, vaan asiaan palataan kahden kuukauden kuluttua.
Vaikka tämä tarina alkaa sanoilla olipa kerran, ei tämä ole satua. Tämä tarina on totta. Tämä tarina kertoo suomalaisen sairaanhoidon sairaasta tilasta, johon yhteiskunta on ajettu heikon, itsekkään ja ahneen politiikan tuella. Tarinalla ei ole myöskään onnellista loppua. Mies kuoli muutamassa kuukaudessa vaivoihinsa, joihin hän ei saanut julkisella puolella hoitoa riittävän ajoissa.
Lankomies
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.