Kansantaloustieteessä on käsite Pareto-optimi. Sen syvemmästä teoriasta tässä viis, mutta ajatus on mielenkiintoinen: ollaan tilanteessa, jossa kenenkään hyvinvointia ei voi lisätä vähentämättä sitä joltakin muulta.
Kysymys on ilmiselvästi käytettävissä olevien voimavarojen jakamisesta ja jakaantumisesta, jos teoriasta ottaa kuvitteellisen loikan arkipäivään ja tämän ajan kiperiin kysymyksiin. Erityisesti nyt kuntavaalien alla hyvinvoinnin edellytyksiin ja tarpeiden toteuttamiseen kuuluvat asiat ovat esillä painotusten vaihdellessa puhujan mukaan.
Oman teemanikin mukaan yhteisessä kaupunkikodissa olisi kaikilla hyvä olla ja elää ja kaikista pidettäisiin huolta. Realistista ja rehellistä lienee tunnistaa, että kaikkea ei saa yhdellä istumalla ja että on ihmisiä, joiden elämän saaminen raiteilleen on tärkeämpää kuin niiden, joilla asiat ovat kohtuullisen hyvin.
Kokonaishyvinvoinnin näkökulmasta ei kyse ole siitä, että joidenkin olemista hankaloitetaan tai että heiltä otetaan jotakin pois. Kysymys on mielestäni yhteisvastuusta, jossa tarpeiden järjestyksestä voidaan sopia, kun on todellista halua.
Vanhempieni missio oli, että lapsilla pitää olla paremmin kuin heillä oli. Mietin usein, mitä se tarkoittaa tulevaisuudessa: vain aineellista hyvinvointiako? Koulunkäyntiä ja opiskelua ilman muuta, arkiasioissa pärjäämistä ja omien siipien voimaa, paikkaa yhteisössä muiden rinnalla ja vastuunkantamisen viipaletta, johon kykenee ja joka itselle kuuluu.
Näillä olen itse tullut toimeen ja perintö on kulkenut omassa lähipiirissänikin eteenpäin. Huolissani olen kuitenkin siitä, että syömme seuraavien sukupolvien eväitä. Kaupungin talous, yhteinen rahapussimme, ratkeilee ja sen paikkaaminen jatkuvalla velan kasvattamisella on kestämätöntä.
Yhteinen ponnistelumme onkin tulevaisuudessa voimavarojen kuluttamisen sijaan niiden kasvattaminen. En haluaisi, että Pareton lisäksi huomaisimme tekevämme hölmöläisten peittoa!
Kaisu Tuomi
kunnanjohtaja, eläkkeellä
kuntavaaliehdokas (kok.)
Oulu