Pääkirjoitus

Huono henki purs­kah­ti pintaan – hal­li­tus­ta pitää nyt koossa val­las­ta pu­toa­mi­sen ja pe­rus­suo­ma­lais­ten pelko

Koronapandemian hoito on näihin asti peittänyt alleen Marinin hallituksen syvät poliittiset linjariidat. Puoliväliriihen jumittuminen ei lupaa hyvää vaalikauden kahdelle loppuvuodelle.

Sanna Marinin (sd.) hallituksen oli määrä tällä viikolla tehdä kahdessa päivässä vaalikauden lopun keskeiset linjanvedot. Isoimpina kysymyksinä pöydällä olivat työllisyystoimet sekä valtion menojen kehykset.

Menokehysten ohella Helsingin Säätytalolla runnottiin näyttävästi myös neuvotteluaikataulua. Asiat eivät tulleet valmiiksi edes kolmantena neuvottelupäivänä perjantaina. Se kertoo päätösten tuskallisuudesta.

Hallituspuolueista keskusta haastoi pääministeriä tavalla, jota ei ole ennen tätä viikkoa nähty.

Huonon hengen ja linjariitojen purskahdukselle näkyviin juuri nyt on syynsä. Joulukuussa 2019 työnsä aloittanut Marinin hallitus ehti elää "normaaliaikaa" vain pari kolme kuukautta ennen kuin koronavirus pyöräytti poliittisen päiväjärjestyksen ylösalaisin.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut