Huoltovarmuuskeskus (HVK) tiedottaa hankkivansa koululaisten käyttöön ensimmäiset erät koronakotitestejä. HVK tekee vähintään kuuden miljoonan kotitestin hankinnan sosiaali- ja terveysministeriöltä (STM) sekä työ- ja elinkeinoministeriöltä saamansa toimeksiannon mukaisesti.
Kotitestien toimitukset jakautuvat HVK:n mukaan useammalle viikolle. Ensimmäisiä testejä voidaan odottaa kuntiin noin kolmen viikon kuluttua.
– On selvää, että testejä ei saada kaikkiin paikkoihin yhtä aikaa. Käytännössä testejä jaetaan HVK:lle osoitettuihin yhteyspisteisiin sitä mukaa kun niitä hankintojen kautta saadaan. HVK saattaa myös saada ohjeistusta testien toimitusten kohdentamisesta esimerkiksi tautitilanteesta johtuen, sanoo hallintojohtaja Rain Mutka HVK:sta.
Testit tulevat ensisijaisesti perusopetuksen, lukioiden ja ammattioppilaitosten käyttöön.
HVK vastaa testien kuljetuksesta kuntien ja kuntayhtymien ilmoittamaan pisteeseen. Sieltä kunkin alueen opetuksesta ja koulutuksesta vastaavat toimijat hoitavat koronatestien kuljettamisen eteenpäin.
Haasteena hankala markkinatilanne
HVK:n mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, STM ja lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ovat HVK:n tukena esimerkiksi testien käyttötarkoitukseen ja soveltuvuuteen liittyen.
Hankintojen kustannus saa HVK:n mukaan olla enintään kymmenen miljoonaa euroa sisältäen testien logistiikan. Testien vaikea markkinatilanne ja pandemiatilanne saattaa HVK:n mukaan heijastua testien saatavuuteen ja toimitusaikoihin.
HVK:n mukaan tällainen hankinta ei ole sen lakisääteisiä tehtäviä, mutta on toteutettavissa yleisten tehtävien ja toimialan puitteissa samoin kuin suojavälinehankinnat on toteutettu STM:n tukipyyntöjen perusteella. HVK:n mukaan ministeriöiden näkemyksenä on, että sen toteuttamat hankinnat ovat vallitsevassa koronatilanteessa nopein ja tehokkain tapa hankintojen tekemiseksi.
Pandemia-aikana HVK kertoo hankkineensa terveydenhuollon tarpeisiin suojaimia yli 1,5 miljardia kappaletta ja saaneensa näin osaamista muihinkin hankintoihin.