Millaisen perinnön nykypäättäjät jättävät tuleville sukupolville? Ihmettelen ja surullisena olen seurannut päättäjiemme kannanottoja ja päätöksiä viime vuosikymmeninä.
Kun maaäiti alkoi itkeä ja valittaa itsekkäiden vallan ja kaikenlaisen mammonan tavoittelijoiden tekemien päätösten vuoksi, niin kuinka ne, joilla oli ja on edelleen valta reivata ainutkertaisen maapallon ajautumista kiihtyvällä vauhdilla tuhoon, kuinka he toimivat? Useimmiten eivät käytännössä mitenkään.
Hitaasti, liian hitaasti muun muassa suuryritykset ovat muuttaneet toimintaansa ilmaston ja luonnon hyväksi maailmanlaajuisesti. Sademetsiä raiskataan edelleen, vaikka jo kansakoulussa yli puolivuosisataa sitten meille opetettiin, että sademetsät ovat maailman keuhkot, niitä ei saa tuhota.
Mitä jää tuleville sukupolville, kun maaäiti revitään auki lopullisesti perustamalla kaivoksia, jotka saastuttavat maan, vesistöt, ilmaston ja eläinten ja ihmisten elinympäristöt Suomessakin.
Perusteluina ulkomaisilla kaivosyhtiöillä on aina luvata päättäjille työpaikkoja suurelle määrälle paikallisia asukkaita kymmeniksi vuosiksi. Mutta päättäjien pitää katsoa paljon kauemmaksi ja ymmärtää, että kyse on paljon, paljon suuremmasta ja tärkeämmästä asiasta kuin kymmenien, tai vaikka muutamien satojen vuosien työpaikoista. Ja paljon suuremmasta kuin sähköautojen ynnä muiden akkumateriaaleista.
Kyse on koko maapallon pelastamisesta. Siksi ahneuden on väistyttävä. Maaäidin pitää antaa toipua. Me tällä hetkellä elävät ihmiset olemme kuluttaneet luonnonvaroja moninkertaisesti yli tarpeittemme. Sille on tuttava loppu.
Nyt vallankahvassa olevat päättäjät toimivat kuin se hölmöläisukko, jolla paleli varpaita kun oli saanut liian lyhyen peiton. Ukkopa otti ja leikkasi pääpuolelta ison palasen peitosta ja ompeli sen jakopäähän, ja oli tyytyväinen, kun varpaita ei enää palellut.
Tällainen ajatus tuli heti, kun kuuntelin ympäristöministerimme kannanottoa tilanteessa, jossa toimittaja kysyi mitä mieltä hän on, kun on käynyt ilmi, että toimivista kaivoksista valuu vesistöihin päästöjä (myrkkyjä), jotka pilaavat erittäin hyviä vesistöjä niin, että kalakannat ja muut vesieläjät kärsivät, samoin ihmiset.
Ministerin, ja valitettavasti monien muidenkin päättäjien kanta on, että meidän on nyt tyydyttävä siihen, että vesistö- ja muita haittoja on ja tulee kaivoksista olemaan. Erittäin hyvät vedet eivät enää ole erittäin hyviä, vaan keskinkertaisia tai tyydyttäviä. Se uhraus meidän on tehtävä, että tulevilla sukupolvilla, lapsillamme, olisi hyvä ilmasto.
Olipa tyrmäävä kannanotto? Miten vesistöjen pilaaminen parantaa ilmastoa? Vai onko tämä suomennettuna, että ei sen niin väliä, kunhan sähköautoille riittää akku- ja muita mineraaleja?
Päättäjiemme tulee myös katsoa kauas tuulivoimaloiden tarpeellisuutta tulevaisuuden kannatta. Ei siis sen kannalta otetaanko niitä nyt käyttöön esimerkiksi, että saataisiin tekohengitettyä jotakin pientä kuntaa niillä rahoilla, joita tuulivoimayhtiöt maksavat hetken aikaa.
Ja niin kuin mekin, tuulivoimalat tulevat tiensä päähän. Missä on niiden loppusijoituspaikka? Mihin valtavat määrät betonia, rautaa ja muuta sijoitetaan ekologisesti?
Kun ydinvoimaloita hankittiin Suomeen, niistä keskusteltiin kauan. Tärkein asia oli ydinjätteen sijoittaminen – mihin? Miten?
Nykyisistä kaivoksista ja tuulivoimaloista ei käydä avointa keskustelua. Kaivosyhtiöt pitävät yksityisten ihmisten maita ja vesiä valtauksia alla vuosikymmeniä. Ne ovat vain näennäisesti omistajan käytettävissä.
Paula Alasirniö
Sirniö