Päihdeongelmat: Heidi joi itsensä niin hir­veään kän­niin, että heräsi Oulun sel­viä­mis­ase­mal­ta

Ruka: Toi­mi­tus­joh­ta­ja Antti Kärävä kerää tois­ten­kin koi­ran­ka­kat, koska se on hänestä hyvää joh­ta­mis­ta

Koti: Re­mont­ti­koh­det­ta etsinyt perhe löy­si­kin vasta val­mis­tu­neen kodin Kem­pe­lees­tä

Mainos: Tilaa Kaleva tästä

Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Hoi­to­työn joh­ta­mi­sen ar­vos­tuk­sen puute kertoo koko hoi­to­työn ar­vos­tuk­sen puut­tees­ta

Hoitotyön hyvän johtamisen toteuttaminen on käymässä entistä haasteellisemmaksi. Sen merkitystä ja arvoa sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnassa ei tunnusteta. Tällä hetkellä hoitotyön johtamista ollaan ajamassa alas kiihtyvällä tahdilla säästämisen ja toiminnan tehostamisen verukkeella.

Näin se parhaillaan tapahtuu hyvinvointialueillamme: hoitotyön lähiesihenkilöiden tehtäviä ei laiteta hakuun, hoitotyön lähiesihenkilöitä korvataan alemman koulutustason henkilöillä, hoitotyön johtamisen nimikkeitä muutetaan vähemmän johtamisvastuuta sisältäviksi ja näin ollen vähemmän osaamista vaativiksi.

Samaan aikaan osastoja yhdistetään ja lähiesihenkilöiden alaismäärää kasvatetaan entisestään, hoitotyön esihenkilöitä lomautetaan ja esihenkilöille siirretään vastuuta potilashoidosta, jolloin johtamiseen jää entistä vähemmän aikaa. Kuulemme usein myös tilanteista, joissa hoitotyön johtajat vaihtuvat tiuhaan. Samaa tehtävää on voinut parin vuoden aikana hoitaa viisikin eri henkilöä.

"Monissa tapauksissa vastuuta hoitotyön johtamisesta on siirretty henkilöstöresurssijohtajille, joilla ei useinkaan ole ymmärrystä hoitotyöstä."

Vaikutuksetkin alkavat näkyä: osastonhoitajiksi ei ole riittävästi, jos lainkaan, päteviä hakijoita. Tämä johtunee juuri siitä, että tehtävän asianmukainen hoitaminen ei yksinkertaisesti ole enää mahdollista. Yksi suurimmista sairaanhoitajien alalta lähtemisen syistä on huono johtaminen. Kyllä! Päteväkään johtaja ei pysty johtamaan, jos hänellä ei ole päätösvaltaa johtamiinsa asioihin eikä aikaa työntekijöille.

Yleisesti tunnustetaan, että hoitotyön johtaminen on yhä vaativampaa. Samanaikaisesti palkataan koulutustasoltaan ja kokemukseltaan yhä vaatimattomammin koulutettuja henkilöitä työtä tekemään. Se antaa koko alalle karun viestin, että hoitotyön johtamisella ja johtamisosaamisella ei olisi väliä.

Kuitenkin sairaanhoitajaresurssit lisääntyvät vain paperilla, jos esihenkilöitä siirretään potilastyöhön. Toiminnan pyörittämisen välttämättömät tehtävät kaatuvat sen jälkeen sairaanhoitajien tai ”ei kenenkään” harteille. Tästä kärsivät kaikki, niin esihenkilö itse, hänen työntekijänsä ja koko työtiimi sekä viime kädessä tietenkin potilaat sekä asiakkaat.

Hoitotyön johtamisen arvostuksen puute kertoo koko hoitotyön arvostuksen puutteesta. Monissa tapauksissa vastuuta hoitotyön johtamisesta on siirretty henkilöstöresurssijohtajille, joilla ei useinkaan ole ymmärrystä hoitotyöstä. Näin mahdollistetaan tehokkaan johtamisen harha, jossa toimenpiteidensä seurauksia ymmärtämätön henkilö nähdään erinomaisena johtajana säästettyjen eurojen ansiosta. Näiden säästötoimenpiteiden seuraukset näyttäytyvät parhaillaan. Säästäminen on käymässä aivan liian kalliiksi.

Nykyinen kehityssuunta on pysäytettävä. Hoitotyön hyvän johtamisen yhtälö on muuten ratkeamassa niin, että hyvinvointialueilla ei enää tarvita hoitotyön esihenkilöitä ja johtajia, kun ei ole sairaanhoitajiakaan johdettavina.

Kuka Suomessa viime kädessä vastaa hoitotyön johtamisen alasajosta ja kuka kantaa siitä lopullisen vastuun, se olisi nyt erittäin hyvä kuulla.

Liisa Karhe

terveystieteiden tohtori

asiantuntija, Suomen Sairaanhoitajat