Kalevan jutussa (9.8.) peräänkuulutettiin huomion kiinnittämistä ikääntyneiden suun ja hampaiden terveyteen muun muassa kotihoidossa ja hoivakodeissa.
Olen jutussa haastatellun vastuuyksikköpäällikkö, erikoishammaslääkäri Marja-Liisa Niemelän kanssa täysin samaa mieltä suun hoidon tärkeydestä, mutta samalla haluaisin muistuttaa siitä hoitoalan todellisuudesta, jossa suun hoitoa toteutetaan (tai yritetään toteuttaa).
THL:n Aikamittaus-hankkeen loppuraportin (2022) mukaan kotihoidossa lähihoitajan asiakaskäynnit olivat keskimäärin 24 minuutin pituisia; tähän aikaan sisältyi toimintaa hygienian hoidosta wc-käynneillä ja ruokailussa avustamiseen, lääkehoitoon, siistimiseen ja asiakasohjaukseen.
Sairaanhoitajien käynnit olivat keskimäärin kymmenisen minuuttia pidempiä, mutta suurin osa ajasta kului sairaanhoidollisiin toimenpiteisiin, joita ei voi tehdä (tai ei ainakaan pitäisi joutua tekemään) kiireellä.
Jokainen voi miettiä, kuinka paljon aikaa näissä puitteissa on mahdollista käyttää suun hoitoon – varsinkin kun kotihoidon asiakkaat ovat koko ajan huonokuntoisempia, mikä on todettu niin tutkimuksissa (Ring ym., 2024) kuin kotihoidon päivittäisessä arjessakin. Nopea ja kattava suun hoito on hieman haastavaa, jos hoidettava ei esimerkiksi pysty tai suostu tekemään yhteistyötä.
On hienoa, että Kalevan jutun mukaan kotihoidon henkilöstöä koulutetaan suun hoitoon. Toivon kuitenkin, että koulutus on laajuudeltaan riittävää ja huomioi toimintaympäristön tarpeet, ja että koulutuksen saaneilla hoitajilla todella on aikaa myös viedä oppinsa käytäntöön.
Ongelma ei koske pelkästään kotihoitoa. Työskentelen sairaanhoitajana sairaalan vuodeosastolla, jonka potilaat ovat ikääntyneitä.
Osaston hoitajat kyllä tietävät ja tiedostavat suun hoidon tärkeyden, mutta tarpeisiin nähden riittämättömän hoitajamitoituksen sekä jatkuvasti kasvavan ja monimutkaistuvan työmäärän puitteissa on usein pakko priorisoida vain kaikkein pakollisimmat hygieniaan, ravitsemukseen, lääkehoitoon ja sairaanhoidollisiin toimenpiteisiin liittyvät toimet.
Kokemukseni mukaan tilanne on usein sama palveluasumisessa. Kyse ei ole hoitajien ymmärryksen tai kiinnostuksen puutteesta, vaan yksinkertaisesti siitä, että aikaa ja tekijöitä on hyvin rajallisesti, kun taas työtehtävät eivät tunnu tekemällä vähenevän.
Toivoisin, että myös hoitajan toimenkuvan laajuus ymmärrettäisiin. Kotihoidossa, palveluasumisessa tai vuodeosastolla hoitajalla on yleensä vastuullaan kokonaisvaltainen huolehtiminen asiakkaan tai potilaan tarpeista "päästä varpaisiin", ja suun hoito on kaukana ainoasta tarpeesta.
On ymmärrettävää, että jokainen erikoisala pitää omaa aihettaan ehdottomana prioriteetti ykkösenä, mutta hoitajalle näitä "kaikkein tärkeimpiä" aihealueita kertyy koko ajan enemmän, koko ajan pienemmillä resursseilla.
Hyvä suun hoito on kaikkien etu, sekä terveydenhuollon että hoidettavan ihmisen. Sen toteutuminen kuitenkin edellyttää, että hoitajille annetaan siihen edes jonkinlainen mahdollisuus.
Hoitaisin jos voisin
Kaleva julkaisee tekstin poikkeuksellisesti nimimerkillä