Suomen viranomaisjärjestelmässä ei ole käytännössä kannustimia hoitaa asioita ripeästi. Kun prosessien venyminen ei johda seurauksiin, syntyy jonoja ja viiveitä, joiden kustannukset kaatuvat yritysten, kansalaisten ja veronmaksajien maksettaviksi.
Kyse ei ole yksittäisistä virheistä, vaan rakenteellisesta hitaudesta, joka heikentää Suomen kilpailukykyä.
Hitaus johtuu myös eturistiriidasta: viranomaisen näkökulmasta pitkät prosessit eivät ole ongelma, koska ne turvaavat oman työllisyyden.
Asiakkaalle ja yhteiskunnalle ne merkitsevät kustannuksia, epävarmuutta ja menetettyjä investointeja. Yksityisellä sektorilla tällainen ristiriita puuttuu — hitaus heikentää tulosta eikä turvaa työpaikkoja.
Posivan käyttölupaprosessi on esimerkki vuosia kestäneestä valmistelusta, jonka pitäisi jo johtaa päätöksiin. Sama ilmiö näkyy EU:ssa, jossa yrityksille sälytetään raskaita selvitys- ja raportointivelvoitteita. Samaan aikaan Yhdysvalloissa ja Kiinassa yritykset voivat edetä nopeasti ja korjata virheitä jälkikäteen.
Hitaus näkyy konkreettisesti: rakennusluvat venyvät kunnissa kuukausista vuosiin, mikä hidastaa investointeja ja nostaa kustannuksia.
Ympäristöluvat voivat kestää niin pitkään, että hankkeen taloudellinen perusta ehtii muuttua.
Valituksia voidaan tehdä kevein perustein, vaikka ne pysäyttävät hankkeita, jotka loisivat työpaikkoja.
Oikeuslaitoksessa käsittelyajat ovat paikoin niin pitkiä, että riidat ja rikosasiat vanhenevat. Tahallinen hidastaminen, kuten toistuvat poissaolot, pitäisi estää tehokkaammin.
Jokainen viivästys merkitsee menetettyjä työpaikkoja, kasvavia kustannuksia ja epävarmuutta, joka karkottaa investointeja.
Basfin Harjavallan-tehtaan 300 miljoonan euron investointi on ollut jäädytettynä lupaprosessien takia. Kun näin suuri hanke odottaa viranomaispäätöksiä, kustannukset heijastuvat koko alueen talouteen, verotuloihin ja työllisyyteen.
Sujuvat prosessit eivät ole tekninen yksityiskohta, vaan olennainen osa talouden toimintakykyä. Jokainen viivästynyt lupa, vuosia kestänyt oikeusprosessi ja turha selvitysvelvoite on pois kasvusta.
Investoinnit tuovat talouteen rahaa, joka valuu kulutukseen, työllisyyteen ja verotuloihin.
Mitä pitäisi tehdä? Ensinnäkin viranomaisille on asetettava selkeät käsittelyaikatavoitteet ja niiden toteutumista seurattava avoimesti. Täydellisyyden tavoittelu ei ole hyvä selitys, jos se syrjäyttää viiveiden kustannukset.
Toiseksi lupaprosesseja on yksinkertaistettava: päällekkäiset selvitykset, moninkertaiset lausuntokierrokset ja epäselvät vastuut on karsittava, ja valituskynnystä tarkennettava.
Kolmanneksi digitalisaatiota on hyödynnettävä täysimääräisesti — ei vain siirtämällä lomakkeita verkkoon, vaan automatisoimalla prosesseja tekoälyn avulla.
Lisäksi viranomaisille on luotava kannustimia. Kun nopeus ja laatu palkitaan, syntyy kulttuuri, jossa asioita ei jätetä pöydälle odottamaan. Suomi tarvitsee ketterämmän hallinnon, joka tukee investointeja eikä hidasta niitä — yritysten ja kansalaisten eduksi.
Antti Roine
Ulvila