Olin vaikuttunut Kopperon harrastajateatterin esittämästä näytelmästä Amerikan perintö. Ei tarvittu teknologisia hienouksia, ei suureellisia tehokeinoja. Vain kourallisesta harrastajanäyttelijöitä oli moneksi.
Tässä sotien ja julmuuksien ajassa me tarvitsemme juuri tuon kulttuuriannin tuomaa vaihtelua, joka tarjoaa hetken arjesta irrottautumiseen.
Amerikan perintö pysäytti pohtimaan jälkeenpäin mitä on ollut ennen, mitä nyt ja mitä tulevaisuudessa. Esimerkiksi oma äitini on taatusti ollut onnellinen kantaessaan tiiliruukilla tiiliä, osallistuessaan kirjallisuuspiiriin näytelmiin tai istuessaan nuotiotulilla ihailijan kanssa lammen rannalla kesäyönä.
En vastusta sitä kehitystyötä, jonka tahti vain kiihtyy. Kohta ei tarvitse ajatella, suunnitella eikä arvioida. Tekoäly tekee sen kaiken. Takaako se kuitenkaan lämpöä, rakkautta, herkkyyttä, intoa ja riemua, joka toteutuu vain meidän inhimillisten ihmisten kanssakäymisessä.
Kysynkin sekä itseltäni että kanssaihmisiltä, eivätkö nämä eri näkökulmat voisi rikastuttaa elämäämme rinta rinnan toisiaan täydentäen. Tutkimusten mukaan maailman onnellisimpina ihmisinä voisimme nousta hetkeksi arjen yläpuolelle hymyillen, ja katsoa vaikka Amerikan perintöä. Näytelmän katsottuani ainakin minä sain sinä iltana lämpimän muistijäljen tyynylleni untani siivittämään.
Irja Lepola
Oulu