Pääkirjoitus

Hinta rat­kai­see pit­käl­le sen, mitä suo­ma­lai­set os­tos­ko­riin nyt nos­ta­vat, mutta taus­tal­la on myös hi­taam­pia muu­tos­vir­to­ja

Terveys- ja ympäristövaikutusten sijasta hinta näyttää vaikuttavan ratkaisevasti siihen, mitä tuotteita suomalaiset nostavat ruokapöydälleen. Kasvipohjaisten "lihankorvikkeiden" uusien tuotteiden kulutus on noussut vain hitaasti.

Lihan tuotanto laski viime vuonna kolme prosenttia, sianlihan tuotanto kaksi. Siipikarjanlihan tuotanto säilyi entisellään. Luvut ovat Luonnonvarakeskuksen eli Luken kokoamia.

Onko siis kyse siitä, että noiden tuotteiden kysyntäkäyrän huippu on saavutettu, ja kuluttajien katse on pysyvästi kääntymässä esimerkiksi kasvispohjaisiin tuotteisiin?

Ei suoraan näin. Luken asiantuntija Csaba Jansik sanoo (Kaleva 13.3.), että tilanteen taustalla on tuotantokustannusten kasvu, joka on johtanut kannattavuusongelmiin ja tilojen lopetuksiin.

Esimerkiksi energian hinta on noussut, samoin rehujen.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut