Venäjän hyökkäyssota, Suomen taloustaaperrus, terveyspalvelujen nilkutus, luontokato ja ilmastonmuutos.
Olisi ihme, jos kansalaisten uskoa tulevaisuuteen ei tässä vyöryssä koeteltaisi. Eikä ihmettä näy, kertoo Sitran tuore asennebarometri. Suomalaisten tulevaisuudenusko liukuu jyrkkää alamäkeä, etenkin luottamus oman maan ja maailman näkymiin.
Sitran mittauksessa parempaan tulevaisuuteen Suomessa uskoo vain 18 prosenttia vastanneista. 47 prosenttia näkee edessä huonompaa.
Vielä synkemmissä syövereissä ovat kansalaisten näkymät ihmiskunnan tulevaisuudesta. Vain 11 prosenttia vastaajista uskoo parempaan, 61 huonompaan.
Lohdullisempana kansalaiset näkevät oman tulevaisuuteensa. Parempaan uskoo 40 prosenttia, huonompaan 14 prosenttia.
Pitääkö olla huolissaan? Yksittäisistä rohkaisevista numerosta huolimatta pitää. Vähäinen usko tulevaan ei ole vain tunne yksilön päässä vaan tekijä, jolla on vaikutuksia koko yhteiskuntaan.
Pelko synkästä tulevaisuudesta alkaa helposti toteuttaa itseään. Jos nuoret aikuiset eivät usko tulevaan, he kysyvät, onko tämä maailma se paikka, johon haluavat hankkia lapsia. Yhä useampi näyttää Suomessa ajattelevan, että ei ole, ja kansakunnan elinvoima hupenee.
Ja jos puuttuu luottamusta talouden kehitykseen, ei kuluteta eikä investoida, ja itseään ruokkiva kierre on valmis.
Barometrin huolestuttavia tietoja on sekin, että kansalaisten luottamus kuntien ja hyvinvointialueiden päättäjiin on hutera. Vain joka kymmenes arvioi, että päättäjillä on innostavia visioita heidän alueensa tulevaisuudesta. Näin Pohjois-Pohjanmaallakin. Kuntapäättäjiä koskeva arvio on hiukan myönteisempi.
Voi tosin kysyä, miksi visioiden pitää olla innostavia. Eikö riitä, että ne ovat kansalaisen parasta ajavia ja toteuttamiskelpoisia.
Paikallisdemokratian kannalta ikävä uutinen on myös se, että vain 15 prosenttia kansalaisista kokee voivansa vaikuttaa asuinkuntansa tulevaisuuteen. Konkreettisia vaikuttamiskeinoja kuitenkin on. Aivan kohta edessä ovat alue- ja kuntavaalit.
Jos usko yhteisistä asioista päättämiseen demokraattisin menetelmin katoaa, ollaan vaarallisilla vesillä. Sen reitin päässä häämöttää kahtia jakautunut yhteiskunta.
Siinä maailmassa tiedot haetaan omasta somekuplasta, jolloin toista mieltä olevia ei olla edes kiinnostuneita kuulemaan. Tästä ilmiöstä on oireita myös Suomessa. Mitä heikompi tai yksipuolisempi kansalaisten tietämys maailmasta on, sitä helpompi heitä on ajaa leireihin.
Tällaisesta kehityksestä varoitti vuoden journalistina keskiviikkona palkittu Ylen entinen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Iida Tikka Atlantin takaisten kokemustensa perusteella.
Siksi tarvitaan myös monipuolista ja luotettavaa tiedonvälitystä. Se lisää kansalaisen ymmärrystä lähiympäristöstä ja maailmasta ja parhaimmillaan valaa luottamusta siihen, että asioiden tilaan on mahdollista yhdessä vaikuttaa.