Haukiputaalla Haukiväylällä välillä Heitontien kiertoliittymä – Haukiputaan liittymä tapahtui kahden henkilöauton peräänajo sunnuntai-iltapäivästä yhden jälkeen.
Onnettomuuden seurauksena toinen ajoneuvo pyörähti katolleen ojaan. Molemmissa ajoneuvoissa oli vain kuljettajat, jotka pääsivät ulos autoista ennen pelastuslaitoksen saapumista kohteeseen
–Molemmat kuljettajat toimitettiin ensihoidon toimesta sairaalaan jatkotutkimuksiin, Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Mikko Kivelä kertoo.
Onnettomuuden vuoksi tie oli suljettu liikenteeltä pelastus- ja raivaustöiden vuoksi noin 20 minuutin ajan, jonka jälkeen paikalla oli liikenteenohjaus, jossa liikenne ohjattiin vuorotellen tapahtumapaikan ohi.
– Liikennehaittaa tuli noin 45 minuutin ajan, Kivelä sanoo.
Tie saatiin avattua liikenteelle kahden jälkeen iltapäivällä. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.
Hälytys keskisuuresta tieliikenneonnettomuudesta tuli sunnuntaina kello 13.14.
Juttua päivitetty 29.6. klo 13.49: lisätty tieto liikenteenohjauksesta, klo 14.06: lisätty tieto tien avautumisesta, klo 14.22: lisätty tieto onnettomuuden syistä, klo 14.32: tarkennettu onnettomuuden kulkua.