"Porrasta siellä ja porrasta täällä, jos sisälle pääset, niin siihenpä se sitten tyssääkin!" puuskahtaa sähköpyörätuolilla liikkuva kohtalotoveri Santtu Urpilaiselle ja hänen perheelleen messukerrostalon ovella. Paraatiovesta on turha yrittää sisään, takakautta onnistuu paremmin.
Oululaisten Alla Räisäsen ja Erkki Urpilaisen nelihenkisessä perheessä on viime vuosina opittu arvostamaan käytännöllisyyttä ennen kauneutta.
Perheen 12-vuotias Santtu-poika sairastui lihassurkastumatautiin kuusi vuotta sitten. Se tiesi monien asioiden muuttumista, ei vähiten asumisessa.
Oulun asuntomessujakin kierrettiin siis sillä silmällä. Santtu käyttää pyörätuolia ja asuntojen esteettömyys on tärkeä juttu.
Messutalot on suunniteltu omistajaperheiden omiin tarpeisiin, se tiedettiin kierrokselle lähtiessä. Silti tulos yllätti. Esteettömyyttä on mietitty hämmästyttävän vähän. Tai oikeastaan se ei yllättänyt - näinhän tilanne on nytkin.
Vammaisurheilija Lauri Louhivirralle varta vasten suunniteltu Louhi oli tietysti poikkeus. Iloinen yllätys oli myös messujen ainoa vuokratalokohde Sivakan Messupurjehtija, jossa ensimmäisen kerroksen rivitaloasunnoista saisi Räisäsen mukaan melko pienellä remontilla sopivan myös apuvälineitä käyttävän asunnoksi.
Mutta muuten: "Melkein itku pääsee, kun kynnyksiä katsoo."
Parvekkeille ja terasseille on melkein poikkeuksetta portaita, oviaukot ovat aivan liian kapeita, käytäviä on liikaa, kylpyhuoneet ovat ahtaita ja kalusteet liian korkealla.
Eikä etenkään kerrostaloasunnoissa ole mitään paikkaa, missä säilyttää tarvittavia apuvälineitä. Esimerkiksi Santtu tarvitsee tavallisen pyörätuolin lisäksi sähkömopoa, nostolaitetta ja suihkupyörätuolia.
Hissiin ei omin voimin
Surkuhupaisin on kerrostalon porraskäytävän välioveen lyöty teksti, jossa liikuntavammaisia neuvotaan käyttämään hissiä. Hissiin päästäkseen pitää kuitenkin ottaa yhteyttä henkilökuntaan, koska hissikäytävään johtava ovi on raskas ja pyörätuolilla liikkuvalle mahdoton yksin avattavaksi.
Jo pienillä asioilla voitaisiin vaikuttaa paljon ja loppujen lopuksi, kuka tietää, milloin itse tai joku lähipiirissä tarvitsee liikkumiseen apuvälineitä. "Kaikkihan me vanhenemme", huomauttaa Räisänen.
Alla Räisänen ihmettelee, miksei kerrostaloihin voitaisi järkiään varata ainakin yksi sellainen asunto, jossa jo rakentamisvaiheessa ajateltaisiin pyörätuolia käyttäviä. Perhettä huolettaa jo nyt, mistä Santulle muutaman vuoden kuluttua löytyy oma asunto.
"Eihän nuoren, muuten terveen ihmisen paikka ole vanhustentalossa."
Asuntomessut liittyvät tavallista voimakkaammin perheen historiaan. Nykyinen koti on Niittyarossa vuoden 1976 asuntomessutalossa, joka on perheen tarpeisiin erittäin sopiva. Tilaa piti remontoida lisää, mutta talo oli yksitasoinen ja helposti muunneltavissa.
Edellinenkin oli saman alueen messuasunto, mutta sieltä oli muutettava pois Santun sairastuttua. Kaksikerroksisessa asunnossa pesutilat olivat toisessa kerroksessa ja poika olisi pitänyt sinne kantaa, kun porrashissiä ei voinut rakentaa.