Har­ras­tuk­ses­ta tuli ou­lu­lai­sel­le Tii­na-Lee­na Kur­jel­le uusi ammatti – 55 vuotta täyt­tä­nei­den työs­sä­olo on nyt aivan eri tasolla kuin 1990-lu­vul­la

Suomessa halutaan saada vielä ainakin 10 000 uutta työllistä vanhemmista ikäluokista. Ruotsissa naisten osa-aikatyöt ovat huomattavasti yleisempiä kuin Suomessa, mikä nostaa länsinaapurin lukuja. Tiina-Leena Kurki aloitti uudessa ammatissa yli 30 vuoden työuran jälkeen ja aikoo jatkaa niin pitkään kuin mahdollista.

Yli 55-vuotiaana alaa vaihtanut Tiina-Leena Kurki rohkaisee ihmisiä menemään kohti unelmiaan ja kiinnostuksen kohteitaan. "Niin paljon on kiinni ihmisestä itsestään, omasta asenteesta, persoonasta ja aktiivisuudesta", hän sanoo.
Yli 55-vuotiaana alaa vaihtanut Tiina-Leena Kurki rohkaisee ihmisiä menemään kohti unelmiaan ja kiinnostuksen kohteitaan. "Niin paljon on kiinni ihmisestä itsestään, omasta asenteesta, persoonasta ja aktiivisuudesta", hän sanoo.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Yli kaksi vuotta sitten Tiina-Leena Kurkea onnisti. Hän haki ja pääsi töihin oululaiseen asianajotoimistoon, ensimmäiseen työpaikkaansa juristina.

Siinä vaiheessa takana oli jo yli 30 vuotta kestänyt ura uutistoimittajana. Työssään Ylen toimittajana Kurki oli kirjoittanut paljon rikos- ja oikeusjuttuja ja kiinnostunut oikeustieteen opinnoista.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä