Muhoslaisen Hannu Konolan kodin kuistilla pyörii tuulessa jokin, jota nopeasti vilkaistuna saattaisi erehtyä luulemaan erikoiseksi tuulikelloksi tai muuksi koristeeksi.
Sellaisesta ei kuitenkaan ole tällä kertaa kyse.
Juuri nyt, kun päivälämpötilat kohoavat plussan puolelle, mutta öisin on pakkasta, on menossa otollisin aika lihan kuivattamiseen. Konola on päättänyt käyttää tilaisuuden hyväksi.
Netistä löytyy ohjeita yhtä monia kuin on tekijöitäkin. Konola korostaakin olevansa noviisi ja kuivauspuuhissa vasta toista kertaa.
– En edes muista, mistä sain päähäni alkaa tehdä kuivalihaa. Nyt, kun on aikaa, tulee kokeiltua kaikenlaista. Ruuanlaitto on alkanut kiinnostaa kovastikin. Käytän veljeltäni oppimaani metodia: mitään ei mitata, Konola naurahtaa.
Tarkkaa suolan kanssa
Tänä vuonna Konola on suikaloinut kuivumaan kolmisen kiloa Viskaalin naudanlihaa. Määrä on hieman suurempi kuin vuotta aiemmin tehdyssä kokeiluerässä.
– Minulle tarjottiin myös hevosenlihaa ja sydämiä, mutta päätin kuitenkin ottaa ihan vain nautaa. Sitä on helppo siivuttaa, siinä ei ole jänteitä eikä suuria lihaskalvoja. Ja se on verrattain edullista, ettei suurta vahinkoa tapahdu, vaikkei kuivatus jostain syystä onnistuisikaan.
Viime vuonna Konola suolasi lihaa kaksi vuorokautta, mutta totesi, että lopputulos oli aavistuksen liian suolainen. Tällä kertaa hän antoi lihojen marinoitua merisuolassa vain vuorokauden ajan, jonka jälkeen hän huuhteli liiat suolat pois.
– Tein eilen koemaiston. Voi olla, että nyt tuli puolestaan aavistuksen liian vähän suolaa.
Konolan poika yllytti isäänsä maustamaan lihaa jollain maustesekoituksella, mutta siihen Konola ei vielä uskaltautunut.
– Hitaasti. Asia kerrallaan.
Puolivarjossa otollinen paikka
Lihojen ympärille Hannu Konola on virittänyt katiskaverkon, jonka katto on tehty saavin kannesta.
Lihasuikaleet hän on ripustanut kuivumaan jämäkällä teräslangalla katiskan keskelle lintujen ulottumattomiin.
– Näin viime vuonna naakan roikkumassa verkosta, joten tänä vuonna valjastin lisäksi Eppu Normaalin, Kari Tapion ja jonkin sinfoniaorkesterin suorittamaan lintujen hätistelyä, Konola sanoo ja viittaa häkin ympärillä roikkuviin cd-levyihin.
Konolan lihat heiluvat kuistin kulmauksessa tuulessa.
Paikka on otollinen. Ilmavirtauksen lisäksi aurinko pääsee paistamaan lihoihin, mutta ei koko päivän ajaksi.
Meni pari viikkoa, kun lihat alkoivat muuttaa väriään ruskehtavan harmaiksi. Vielä ne saavat kuitenkin hetken aikaa roikkua, yhteensä noin kuukauden ajan.
– Kyllähän ne aika ällön näköisiä ovat, mutta kaikki tuli viime vuonna syötyä.
Ensi vuodellekin Konolalla on jo alustavia suunnitelmia: hänen poikansa aikoo toimittaa jäniksen sydämiä.
– Saa nähdä. Kyllähän tuohon kuistille mahtuisi toinenkin teline.