Suomen hallitus on tehnyt Oulun kaupungille melkoisen ansan, kun hallitus laittoi ilman riittävää rahoitusta Oulun vastuuseen työttömyydestä. Toki sama ongelma on kaikilla kunnilla ja kaupungeilla. Erityisesti isoilla vetovoimaisilla kuutoskaupungeilla.
Suurin osa Oulun tuloista muodostuu ansioista eli palkka- ja eläketuloista maksettavasta kuntaverosta. Näistä tulosta meidän on maksettava tuo mielivaltainen sakkomaksu valtion kassaan. Oulun kaupungin työttömyysturvamenot tulevat kasvamaan 24 miljoonasta eurosta 34 miljoonaan euroon (talousarvio).
Pääministeri Petteri Orpo ja valtiovarainministeri Riikka Purra hierovat käsiään ja nauravat partaansa. Ei ole enää hallituksen vika, että kansalaiset eivät työllisty, vaan on kaupunkien ja kuntien vika, jos kunnat eivät työllistä asukkaitaan.
Hallitus tosin päättää rahapolitiikasta eli valtion suhdannepolitiikka murtaa kuntien työllisyyspalveluita? Uskaltavatko yritykset laajentaa toimintaansa tällaisessa suhdannetilanteessa?
Hallituksen kannustavan työllisyysohjelman myötä Oulu maksaa valtion kassaan osuutta kaikista työttömyysturvan muodoista jo 100 päivän työttömyyden jälkeen.
Oulu maksaa sakkoina valtiolle myös työttömyyskassojen maksamia tukia asukkaille. Oulun maksamat pakolliset työllisyyspalvelut: työvoimakoulutus, valmennus, asiantuntija-arvioinnit tai työnhakijoiden kotokoulutukset eivät vähennä Oulun valtiolle maksettavaa sakkomaksua, vaan ovat vain lisäkuluja.
Hallitus on luonut uutta sanktiojärjestelmää, mutta ei työpaikkoja. Suojaosan poisto työttömyysturvasta eli jonkin lyhyen työn ottaminen ei auta työtöntä enää ollenkaan päivärahakertymässä eli missä ohjelmassa on oikea kannustavuus työttömille?
Työntekijää ei hyödytä ottaa vastaan kunnan työllisyystyötä, sillä se ei tue taloutta pitkällä tähtäimellä. Entä lapsikorotuksen leikkaus? Lapsiköyhyys on vakava asia ja luo näköalattomuutta.
Oulu tarvitsee 10 000 uutta työpaikkaa. Tähän tarvitaan kaikkien toimijoiden yhteistyötä ja Business Oulu on tärkeässä roolissa työntekijöiden, yrittäjien, yritysten, yliopiston, ammattikorkeakoulun ja ammattiopiston toimien koordinoijana. Tarvitaan kekseliäitä ihmisiä ja hallituksen rahoitusohjelman muutosta.
Vaili Jämsä-Uusitalo
Oulu