Tuoreen tutkimuksemme mukaan (Kotionnellisuus 2023) yli puolet suomalaisista (54 prosenttia) on huolissaan asumiskustannusten noususta. Vapaarahoitteinen asuntorakentaminen on käytännössä pysähdyksissä ja Suomen hallitus uhkaa lopettaa nyt myös kohtuuhintaisen ARA-asuntotuotannon tukemisen.
Uusia asuntoja ei pian valmistu lainkaan – markkinaehtoisesti tai valtion tukemanakaan. Tässä ajassa kohtuuhintaisia asuntoja tarvitaan lisää, ei vähemmän.
Asumisoikeuskoti on kohtuuhintainen vuokra- ja omistusasumisen välimuoto, jossa yhdistyvät joustavuus ja riskittömyys. Suomessa on jo noin 54 000 asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yhteensä yli 100 000 ihmistä. Lähes kaikki asumisoikeusasunnot sijaitsevat kasvuseuduilla, eivätkä ne seiso tyhjillään. Esimerkiksi Asuntosäätiön omistamien kotien käyttöaste on yli 98 prosenttia.
Suomeen on vuosittain valmistunut noin 1 700 uutta asumisoikeuskotia, ja uusia kohteita pyritään käynnistämään jatkuvasti, jotta kysyntään voitaisiin vastata myös uusilla alueilla. Asuntosäätiöllä on Oulun seudulla 20 kohdetta, joissa on yhteensä yli 1 000 asukasta.
Toteutuessaan hallituksen linjaus pysäyttäisi uusien asumisoikeuskotien rakentamisen ja vaikeuttaisi entisestään etenkin nuorten ja keskituloisten mahdollisuuksia saada haluamaltaan alueelta kohtuuhintainen koti. Tämä olisi ankara isku monelle pysyvästä kodista haaveilevalle suomalaiselle.
Esa Kankainen
toimitusjohtaja
Asuntosäätiö