Finn­fer­ries: Lä­hes­ty­vä myrsky ei tois­tai­sek­si anna aihetta muu­tok­sil­le Hai­luo­don laut­ta­lii­ken­tee­seen

Oulun korkeudelle ei ennusteta niin rajuja tuulia kuin etelämmäs Pohjanmaan rannikolle. Tilannetta kuitenkin seurataan koko ajan, sanoo Finnferriesin turvallisuusjohtaja.

Lähestyvä syysmyrsky Aila ei toistaiseksi näytä aiheuttavan muutoksia tai keskeytyksiä Hailuodon lauttaliikenteeseen.

Oulun korkeudelle ei ennusteta niin rajuja tuulia kuin etelämmäs Pohjanmaan rannikolle, jossa puuskatuuli voi yltyä hirmumyrskyn lukemiin.

– Tämän hetken tuuliennusteen mukaan pahin myrsky näyttäisi osuvan ja lähtevän suunnilleen Vaasan yläpuolelta, sanoo lauttaliikennettä operoivan Finnferriesin turvallisuus- ja liikennejohtaja Pasi Roos.

Lisäksi kovimmat tuulet Hailuodon seudulla osuvat yöhön ja aikaiseen aamuun, jolloin lautat eivät ole liikkeellä, hän sanoo.

Säätilannetta seurataan ja turvallisuuden varmistavia toimia tehdään tarpeen mukaan.

– Sellainenkin kortti meillä on käytössä, että vaihdamme liikenteeseen pienemmän Meriluoto-lautan. Siinä on 360 astetta kääntyvät azimuth-potkurit, joista on apua kovemmissa tuulioloissa.

Tällä hetkellä arkiliikennettä ajaa isompi Merisilta-lautta.