Tyh­jil­leen jäänyt kolossi

Fennovoiman 5-kerroksinen hallintorakennus on valmistunut Hanhikivenniemelle. Hehtaarin toimistotilaa sisältävässä rakennuksessa lusikkalootat ja paistinuunitkin odottavat henkilökuntaa.

Fennovoiman 5-kerroksinen hallintorakennus on valmistunut Hanhikivenniemelle. Hehtaarin toimistotilaa sisältävässä rakennuksessa lusikkalootat ja paistinuunitkin odottavat henkilökuntaa.

Ydinvoimayhtiön valkoinen toimistotalo näyttää vähän kuin Finlandiatalon ja maastoutuneen Ruotsin-laivan risteytykseltä Hanhikivenniemen rannassa. Uutuuttaan tuoksuvassa talossa on Raahen seutukunnan ilmeisesti ainoa sähköllä toimiva pyöröovi ja Pyhäjoen komein keittiö. Joka kerroksesta näkee seinän korkuisista ikkunoista merelle, joka on lumisateessa varsin pöpperöinen.

Fennovoiman työmaajohtaja Tiina Partanen ja kiinteistöpäällikkö Auli Hietala kävelevät kokolattiamatoilla vaimennettuja käytäviä pitkin rakennuksessa, joka suorastaan huutaa hiljaisuuttaan. Molemmat ovat jo tottuneet taloon, sen tapaan sytyttää automaattisesti valot kattoon kulkijan mukaan, sen suuruuteen ja betonisiin seiniin ja ikkunoiden takana oleviin taiteellisiin teräsverkkoihin, joissa on isohkoja pyöreitä reikiä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä