Kun kuulin ensi kertaa Kansallisarkiston suunnitelmasta lakkauttaa Oulun arkisto ja siirtää sen aineistot Mikkeliin, mykistyin.
Perusteeksi Kansallisarkiston johto on ilmoittanut Oulun toimipisteen jatkamisen kalleuden, koska Senaattikiinteistöt aikoo nostaa arkiston vuokran kolminkertaiseksi, jos / kun se remontoi tilat.
Kun sekä Kansallisarkisto että Senaattikiinteistöt ovat valtion toimijoita, vastuu tästä Pohjois-Suomen ”historiallisesta murhasta” kuuluu valtiovallalle ja ensisijaisesti oululaiselle tiede- ja kulttuuriministerille Mari-Leena Talvitielle.
Myös Kansallisarkiston johto on antanut ymmärtää, että Oulun "pelastaminen" on ministerin poliittinen päätös, joten tämän kuuluu myös hankkia tarvittavat rahat, minkä ”pelastaminen” maksaisi.
Uutisia seuraavat tietävät, RKP pitää tiukasti kiinni ruotsinkielisten alueiden palveluiden vähintään yhdenvertaisesta kohtelusta muuhun Suomeen nähden.
Samaan aikaan opetusministeriö on opetusministeri Anders Adlercreutzin johdolla jättämässä koko Pohjois-Suomen eli Pohjois-Pohjanmaan, Lapin ja Kainuun fyysisten suomenkielisten arkistopalveluiden ulkopuolelle, mutta Vaasaan arkistoyksikkö on jäämässä – vaikka sen palvelut oli aiemmin suunnitelmissa siirtää osittain Ouluun.
Oulun kaupunki on tarjonnut Kansallisarkistolle yhteistyötä Oulun toimipisteen pelastamiseksi ja ehdottanut selvitettäväksi, että Kansallisarkisto ja kaupunki toimisivat jatkossa samassa kiinteistössä, jonne sijoitettaisiin myös Oulun kaupungin arkistoaineistot ja -palvelut.
Kansallisarkiston mukaan ratkaisun rahallinen hyöty jäisi sille pieneksi ottamatta kantaa siihen, mikä hyöty ratkaisusta olisi valtiontaloudelle ja julkiselle taloudelle – asiakkaista puhumattakaan.
On erikoista, että Kansallisarkisto tarkastelee asiaa ensisijaisesti taloudellisen hyödyn näkökulmasta samaan aikaan, kun Kansallisarkiston pääpaikkaa remontoidaan 48 miljoonalla. Tässä ei ole oikein mitään logiikkaa.
Onko Suomi todella vain eteläinen Suomi ja ruotsinkieliset alueet?
Kansallisarkisto on perustellut näennäisesti Oulun toimipisteen lakkauttamista myös fyysisten palvelujen tarpeen vähenemisellä, kun digitaaliset palvelut ovat laajentuneet etenkin sukututkijoiden kannalta.
Tämä on varmaan totta, mutta Pohjois-Suomessa on kaksi yliopistoa, joilla on tarve kouluttaa opiskelijoitaan myös arkistomateriaaliin perustuvaan tutkimukseen?
On sula mahdottomuus nuoren opiskelijan matkustaa Mikkeliin tekemään pro gradu -työtään tai jatkotutkijan tehdä arkiston käyttöön perustuvaa tutkimustyötä.
Yhden arkistoyksikön tilaaminen kerrallaan esimerkiksi yliopiston kirjastoon digitoituna tai muutaman analogisen arkistoyksikön kaukolainana, kuten Kansallisarkisto on ehdottanut, merkitsee opintojen viivästymistä aivan tolkuttomasti.
Lisäksi on kasvava joukko vapaita tutkijoita ja tietokirjailijoita, joille arkisto on aivan korvaamaton.
Arvoisa valtioneuvosto, pyydän, että hallitus perehtyy Kansallisarkiston asiaan eikä jätä asiaa yksin opetusministeriön ratkaistavaksi. Asia on mittaluokaltaan suuri ja ulottuu ajallisella asteikolla Suomen ja erityisesti sen pohjoisen osan koko historialliseen menneisyyteen.
Me kaikki olemme sen velkaa menneille polvillemme. Vaikka raha on tärkeä asia, koko menneisyytemme henkinen lähdeaines on sitäkin tärkeämpi.
Kullervo Leinonen
FT, Oulu