-

Vie­rel­lä loppuun asti

Ensin tulivat nielemisvaikeudet. Oululainen Anja Lilja seurasi vierestä puolisonsa raskaan taistelun ALSia vastaan. Nyt hän kertoo siitä lisätäkseen tietoutta rappeuttavasta sairaudesta.

Ensin tulivat nielemisvaikeudet. Oululainen Anja Lilja seurasi vierestä puolisonsa raskaan taistelun ALSia vastaan. Nyt hän kertoo siitä lisätäkseen tietoutta rappeuttavasta sairaudesta.

Oireet alkoivat loppuvuonna 2018. Oululainen Anja Lilja ei vielä huolestunut, kun hänen puolisonsa Kauko Haarakangas valitteli nielemisvaikeuksia joulupöydässä. Juo vettä, hän kehotti.

Seuraavaksi Haarakangas huomasi suuhun ilmestyneet mustat haavaumat, jotka olivat kuin puremisen jäljiltä. Nieleminen vaikeutui yhä enemmän tammikuun edetessä, Haarakangas alkoi tuntea väsymystä, ja hänen painonsa laski säännöllisistä elämäntavoista huolimatta.

Myös S-äänteet alkoivat sihistä ja R-äänteet sorahtaa puhuessa.

– Meillä, etenkin Kaukolla, oli tapana lukea toisillemme ääneen kaunokirjallisuutta.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä