Ensi kesänä Qstoc­kis­sa nähdään tut­tu­jen ar­tis­tien lisäksi muun muassa Sen­ten­ced-rum­pa­li Vesa Rannan uusi bändi

Qstock on ollut loppuunmyyty jo 11. kertaa peräkäin. Loppuunmyytynä festivaali kerää 40 000 juhlijaa kahden päivän aikana Oulun Kuusisaaren ja Raatin alueelle.
Qstock on ollut loppuunmyyty jo 11. kertaa peräkäin. Loppuunmyytynä festivaali kerää 40 000 juhlijaa kahden päivän aikana Oulun Kuusisaaren ja Raatin alueelle.
Kuva: Mikko Halvari

Qstock on julkaissut ensimmäisiä esiintyjäkiinnityksiä tulevalle kesälle.

Jo aiemmin lauantain pääesiintyjäksi kiinnitetty Ultra Bra saa seuraa tutuista festivaalien vakiokävijöistä JVG:stä ja Apulannasta.

Qstockin lavalle nousee myös mielenkiintoa herättäneitä uusia kokoonpanoja, kun Rodeo ja Cemetery Skyline nähdään ensi kesänä Kuusisaaressa.

Rodeo on Anna Puun, Erinin ja Ida Paulin kokoonpano ja Cemetery Skyline puolestaan Sentenced-rumpali Vesa Rannan uusi yhtye.

Saapumisen festivaaleille ovat myös varmistaneet Ani, Averagekidluke, Battle Beast, Behm, Isac Elliot, J. Karjalainen, Käärijä, Luna Kills, Pehmoaino, Robin Packalen, Sexmane, Swallow the Sun, Turisti, Tuuli, Olga ja Olavi Uusivirta.

– Ensimmäiset artistijulkistukset painottuvat kotimaisiin esiintyjiin. Ensi viikolla luvassa on vielä yksi uusi artistikiinnitys ja vuodenvaihteen jälkeen julkaisemme lisää niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin nimiä, festivaalijohtaja Mikko Forstén kertoo tiedotteessa.

Kaikkiaan esiintyjiä Qstockissa nähdään noin 70.

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 25.–27. heinäkuuta. Festivaali on ollut loppuunmyyty jo yksitoista kertaa peräkkäin.

Lue lisää: Sen­ten­ced-rum­pa­li Vesa Rannan uusi bändi ampaisi lis­ta­kär­keen: "Ih­mi­sil­lä on nä­kö­jään ollut ikävä me­lan­ko­lis­ta goot­ti­pol­jen­toa"

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä