Hannah Arendt on saksalainen filosofi ja ajattelija, joka kohautti Eurooppaa Eichmann Jerusalemissa kirjallaan. Siinä hän todistaa ja havainnoi natsi-Saksan oikeudenkäyntejä.
Arendt pistää merkille, että rikoksiin ihmisyyttä vastaan osallistuneet natsijohtajat eivät olleet pahan ruumiillistumia, vaan oikeastaan kaikki kauheudet mahdollisti ihmisten kuuliaisuus auktoriteetteja kohtaan.
Arendt kehitti banaalin pahuuden käsitteen. Ydin siinä on, että väkivalta arkipäiväistyy ja kuuliaiset kansalaiset pitävät yllä muuttuneita yhteiskunnan rakenteita. Tämä havainto kohautti Eurooppaa, ja moni ei suostunut kuulemaan noin epämukavaa ajattelua.
Empatia on ihmisyyden keskeinen ominaisuus ja taito. Empatia on taito, jossa ihminen osaa asettua toisen asemaan ja ymmärtää häntä. Sen avulla vahvistamme ihmissuhteita ja luomme luottamusta ja ymmärrystä yhteiskunnassamme.
Ihmiskunnan suuri ongelma on empatian puute. Se, ettemme osaa enää asettua toisten ihmisten asemaan ja ymmärtää heitä, rikkoo lopulta demokratian. Empatian puute näkyy vahvasti yhteiskunnassamme, esimerkiksi istuvan hallituksen päätökset eivät luo luottamusta ja ymmärrystä yhteiskunnassamme.
Ei ole sama, miten demokratiassa puhutaan yhteiskunnan vähempiosaisista, sillä puheella on suora linkki siihen, kuinka heitä arvostetaan ja kohdellaan yhteiskunnassa. Onko ihmiskunta ajautumassa kriisiin, kun kasvottomat yritykset vaativat suuria ponnistuksia työntekijöiltään ja lopulta koko yhteiskunnalta? Yhteiskunta muuttuu yhä enemmän yritysten kaltaiseksi. Tällöin vähempiosaisilla ei ole arvoa siinä yhteiskunnassa.
Itsenäisen ajattelun ja empatian voidaan nähdä kulkevan käsikkäin. Tottelevaisuus ja kuuliaisuus mahdollistivat kidutukset ja rikokset ihmisyyttä vastaan Euroopassa esimerkiksi natsi-Saksassa. ”Noudatimme käskyä" oli useamman puolustus Nürnbergin oikeudenkäynnin jälkeen.
Nykyisessä keskusteluilmapiirissä vanhukset ovat eläkepommi, työttömiä ja lapsiperheitä rangaistaan etuuksien vähentämisellä, kun taas rikkaiden veroalennukset ovat todellisuutta. Maahan tulemista rajoitetaan kovasti. Eri ryhmiä epäinhimillistetään, ja vihapuhe on normalisoitunut.
Demokraattisessa yhteiskunnassa olemme nähneet arvon siinä, että heikompaa puolustetaan. Olemme halunneet ymmärtää ihmisiä ja auttaa heidän tilaansa. Nykyinen yhteiskunnan ilmapiiri on vaativa. Loppuunpalaminen, kiire ja urahakuisuus ovat tulleet ilmiöksi työelämään. Ajattelua ei kunnioiteta. Esimerkkinä voidaan nähdä yliopistojen ja tieteen vähättely yleisessä keskustelussa, sekä niihin kohdistuneet taloudelliset leikkaukset.
Hannah Arendtin pohdinta banaalista pahuudesta muistuttaa, että paha ei ole silmitöntä tai kasvotonta julmuutta. Usein pahuutta voi löytyä arkipäiväisessä passiivisuudessa, välinpitämättömyydessä ja kyvyttömyydessä kyseenalaistaa asioita.
Toisaalta banaali pahuus voi näyttäytyä empatian puutteena tai kyvyttömyytenä olla solidaarinen toisia kohtaan. Arendtin havainnot haastavat meidät miettimään omaa vastuuta, empatiaa ja toimintaa yhteiskunnassamme.
Leni Arffman
suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelija Oulun yliopistossa