Väsymys lienee tuttu tunne jatkuvien paineiden ja työelämän lisääntyneiden vaatimusten alaisina. Pitäisi aina löytää uusi vaihde, kehitettävää ja uusia ulottuvuuksia. Samaan aikaan pitäisi huolehtia ihmissuhteista, kasvattaa lapsia ja pitää kuntoa yllä. Alkaako kuulostaa tutulta?
Ihmeidentekijöitä on työelämä tulvillaan. Arjen ihmeidentekijöitä, jotka omassa elämässään kykenevät löytämään sen "kauhun tasapainon", jolla päivistä mennään eteenpäin. Mutta onko mikään tarpeeksi? Sanooko kukaan koskaan, että "Hei Matti & Maija, nyt on selkänahkaa venytetty tarpeeksi ja tänään hiukan huokaistaan ja pidetään henkistä eheyttä yllä oikein porukalla!"
Taitaa olla toiveajattelua, aikana jolloin joutuu pelkäämään oman työn jatkuvuuden puolesta.
Kuinka arjesta vapauttavaa olisikaan, jos jokaisen työpaikan, vähintään puolivuotisohjelmaan kuuluisi päivä, jolloin olisimme oikeutettuja kuulemaan kannustavia sanoja, positiivista ja kehittävää palautetta. Ei pelkkää tiimipalaveria, osastokokousta, vaan päivä jolloin saisi tuulettaa, niin hyvässä kuin pahassa. Vapauttaisiko se meidän elämäämme, lisäisikö jaksamistamme ja työtehoamme, jos saisimme aidosti vaikuttaa?
Tämä on kysymys, jota johtamisen saralla tulisi miettiä. Onko "sananruoska" ja henkinen piiskaaminen sittenkään oikea ratkaisu ja voisiko aito vuorovaikutusjohtaminen tuoda ratkaisua myös jaksamisongelmiin?
Emme ole koneita, jokaisella on tunteet ja oikeus inhimillisyyteen. Ei ole suurta annettavaa työelämälle, jos työpaikalle raahautuu pelkkä "kuori", jonka henkinen toimintakyky on jäänyt aamulla kotieteiseen odottamaan päivän päättymistä.
Meillä on työkaluja, joilla saamme "täytteet pysymään kuoren sisällä", mutta onko meillä tahtoa kehittää toimintatapojamme niin, että jaksaisimme työelämän oravanpyörässä terveinä? Ja uskallettaisiin jakaa työtä niin, että sitä riittäisi kaikille työhön kykeneville, eikä osa sairastuisi työn puuttuessa.
Merja Kyllönen kansanedustajaehdokas (vas.) Suomussalmi