Saako mistään leikata? Millaisen maan ja maailman jätämme lapsillemme?
Olen oikeasti huolissani tämän maan (ja maailman) tulevaisuudesta. Olen huolissani siitä enemmän kuin lapsilisien leikkauksesta. Ja usko pois, olen minä niistäkin huolissani.
Näin perheellisenä opiskelijana ja kertaalleen yhteiskunnan tukiverkon ulkopuolelle tipahtaneena väittäisin, että tiedän mitä on elää pienellä budjetilla.
Silti väitän, että meillä menee hyvin, vaikka lapsilla ei ole merkkivaatteita ja kodista puuttuu hyllyt, listat ja paljon muuta.
Jonkin verran maailmaa nähneenä väkisin tulee myös mieleen kuinka ainutlaatuisessa asemassa me perheet Suomessa olemme.
On kotihoidontukea, vanhempainrahaa (toisille jopa korotettua), molemmille vanhemmille erilaisia perhevapaita, lapsilisää, avointa varhaiskasvatusta, ilmaista neuvolaa, äitiysavustusta, ja niin edelleen.
Meillä on oikeasti mahdollista naisellekin saada perhe ja ura. Kuinka monessa muussa maassa on samanlaiset mahdollisuudet ja etuudet?
Meillä Suomessakin talous takkuaa. Elämme velaksi ja olemme eläneet niin jo pitkään. Ei näin voi loputtomiin jatkua.
Ottaen huomioon myös maailman tilanteen on täysin selvää, että meidän ja lastemme ikäluokat tulevat elämään alhaisemmassa elintasossa kuin meitä edeltänyt ikäpolvi.
Emme voi olettaa, että jatkossakin palkat ja etuudet vain nousevat ja eläkeikä voidaan pitää entisellään eliniän noustua yhä korkeammalle.
Tai että maailman väkiluvun ja luonnonkatastrofien kasvaessa ruokaa ja vettä voidaan edelleen käyttää miten sattuu.
Tarvitsemme niin kansallisesti kuin maailmanlaajuisesti kestäviä ratkaisuja kaikilla elämän (ja politiikan) osa-alueilla.
En sano, että olisi oikein leikata lapsilta, nuorilta, vanhuksilta ja kaikista vähäosaisimmilta, sillä se ei ole oikein. Eikä liioin se, että suhteellisesti edellä mainittujen asemaa heikennetään eniten.
Mutta jotain tarttis teherä. Yhdeksän miljardia euroa ei ole pikkujuttu ja sellaisen summa kurominen vaatii meiltä jokaiselta (huomio päättäjät, jokaiselta) osuutensa.
Vaikka sote-ratkaisu ei ole paras mahdollinen (maakuntamalli olisi mielestäni parempi), voidaan kumminkin olla tyytyväisiä, että näin isoja ratkaisuja saadaan tehtyä ja ne tehdään parlamentaarisesti.
Tämä on juuri se suunta, jota tarvittaisiin monissa muissakin ratkaisuissa.
Sote ei tosin yksin riitä saamaan maamme taloutta kuntoon. En myöskään usko, että (pelkät) veronkorotukset ratkaisevat.
Tarvitaan toimia myös kasvun luomiseksi. Ja väitän, että tarvitsemme myös leikkauksia. Itse asiassa, talous olisi aika hyvin mallillaan, jos valtion menot saataisiin vuoden 2006 tasolle.
Eihän meillä silloinkaan niin huonosti mennyt? Toki lapsilisät olivat silloin pari euroa nykyistä alhaisemmat. (Ja kotihoito kolmevuotiaaksi saakka kotihoidontuella oli mahdollista.)
Opintotuetkin olivat pienemmät, mutta niin olivat monet yritys- ja energiatuetkin. Ja julkisella sektorilla työskenteli nykyistä pienempi määrä.
Niin. Leikataan, jos on pakko, mutta leikataan suhteessa vuoden 2006 tasolle, heikoimmassa asemissa olevilta ei ainakaan enempää.
Kirjoittaja on keskustan eurovaaliehdokas, Toholampi/Oulu