Eeva Lem­strö­min ja Veera Saa­ri­sen yh­teis­elo sujui yk­siös­sä, vaikka se vaati jär­jes­te­ly­jä – Tässä 10 vinkkiä yh­tei­seen kotiin muut­ta­val­le parille

Oikea hetki muuttaa yhteen on silloin, kun kumpikaan ei epäröi ratkaisua, kertoo Väestöliiton psykoterapeutti Heli Vaaranen. Onni tulee neliöiden sijaan toisen eteen tehdyistä teoista ja läheisyydestä.

Veera Saarinen (vas.) ja Eeva Lemström muuttivat yhteen puolen vuoden seurustelun jälkeen. Se oli toimiva ratkaisu, vaikka aluksi tilaa oli vähän. Nyt pari on muuttanut kaksioon.
Veera Saarinen (vas.) ja Eeva Lemström muuttivat yhteen puolen vuoden seurustelun jälkeen. Se oli toimiva ratkaisu, vaikka aluksi tilaa oli vähän. Nyt pari on muuttanut kaksioon.
Kuva: Mauri Ratilainen

Opiskelijat Eeva Lemström ja Veera Saarinen olivat seurustelleet puoli vuotta, kun he muuttivat yhteiseen kotiin. Ratkaisu tuntui luontevalta, koska korona-aikana he olivat tottuneet viettämään paljon aikaa yhdessä toistensa luona.

Yhteisen kodin suunnittelu ja sisustaminen oli mukavaa. Samoin tavallisen arjen viettäminen kumppanin kanssa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä