
Monialaisena osaajana tunnettu dosentti Kari Haukipuro on saanut Oulun Duodecim-seuran Elias-vaikuttajapalkinnon. Haukipuro on kirurgian ja gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri.
4 000 euron suuruinen Elias-palkinto annetaan lääkärille, joka on merkittävällä tavalla vaikuttanut pohjoissuomalaisen lääketieteen kehitykseen tai toimintaan.
Haukipuro on työskennellyt liki yhtäjaksoisesti Oulun yliopistollisessa sairaalassa vuodesta 1977 lähtien. Palkitsemisperusteluissa korostetaan Haukipuron monipuolista työuraa, yhteistyökykyä, kannustavaa asennetta sekä modernia johtamisfilosofiaa, joka perustuu aktiiviseen keskusteluyhteyteen ja verkostoitumiseen. Elias-palkintoa ehdottaneet lääkärikollegat kiittelivät Haukipuroa myös siitä, että hänellä oli esimiehenä aina aikaa ja kiinnostusta keskustella työyhteisönsä jäsenten kanssa.
Haukipuron tutkimusten kohteena ovat olleet telelääketiede, ruoansulatuskanavan sairaudet ja kollageenin osuus haavan paranemisessa sekä muu kirurgia. Haukipuro on ohjannut kuusi väitöskirjaa ja tukenut yksikön esimiehenä aktiivisesti tutkimustyötä.
Palkinto jaettiin Pohjolan Lääkäripäivien avajaisissa tiistaina.
Samalla jaettiin Vuoden Kandikollega -tunnustus, jonka sai lääketieteen neljännen vuosikurssin opiskelija Hannu Salo Oulun yliopistosta. Tunnustus annetaan lääketieteen kandidaatille, joka on toiminut opintojen aikana esimerkillisesti rakentavan ilmapiirin luojana opiskelijayhteisössä ja osoittanut halua toimia potilaan parhaaksi ihmisyyttä kunnioittaen.