
Joe Bidenin valmistautuminen presidentin tehtävään helpottui tiistaina, kun istuva presidentti Donald Trump antoi luvan vallanvaihdon muodolliselle aloittamiselle.
Päätöksen myötä Bidenin avustajakunta voi aloittaa keskustelut Trumpin ministereiden ja virkamiesten kanssa. Samalla Bidenin tuleva hallinto saa käyttöönsä liittovaltion tiloja ja noin seitsemän miljoonan dollarin varat, joilla Biden voi palkata muun muassa henkilökuntaa.
– Nyt näyttää siltä, että Trump ei pysty estämään neliraajajarrutuksellaan vallanvaihtoa ja sen jouhevaa etenemistä, kun Bidenille on annettu muun muassa rahat ja tilat, Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkija Jani Kokko sanoo.
Kokko pitää vallanvaihdon aloituksesta huolimatta tärkeänä, että Trump myöntäisi jossain vaiheessa vaalitappionsa ja tätä kautta legitimoisi Bidenin vallan. Yhdysvalloilla on pitkät perinteet rauhanomaisessa vallan siirtämisessä. Kokon mukaan edellisen kerran vastaavanlaiseen pattitilanteeseen on jouduttu vuonna 1828.
Trump antoi tiistaina luvan vallan siirtämisestä seuraajalleen, kun hän kirjoitti Twitterissä, että vallanvaihdosta vastaavan viranomaisen General Services Administrationin (GSA) täytyy "tehdä, mitä sen on tehtävä". Myönnytyksestä huolimatta Trump ilmoitti jatkavansa taistelua vaalituloksen kääntämiseksi.
Vaalitappion myöntäminen on symbolinen teko
Kokko pitää tilannetta erittäin ristiriitaisena, kun Trump ei ole myöntänyt tappiotaan, mutta on hyväksynyt vallan siirtämisen seuraajalleen. Tästä ei seuraa Kokon mukaan oikeudellisia ongelmia, koska tappion myöntäminen on Yhdysvaltain poliittisessa kulttuurissa lähinnä symbolinen teko.
– Se osoittaa, että poliittinen kamppailu on päättynyt – toinen osapuoli on voittanut ja toinen hävinnyt – ja nyt kaikki lähtee tukemaan uutta presidenttiä ja hallintoa. Mitään juridista haittaa ei voi tulla, vaikka Trump ei virkaanastujaispäivään mennessäkään tunnustaisi tappiotaan.
Trump ei ole myöntänyt hävinneensä marraskuun alussa käytyjä vaaleja ja hänen kampanjansa on nostanut useita oikeusjuttuja äänestysprosessia ja -tulosta vastaan.
Trump on väittänyt perusteettomasti vaaleja vilpillisiksi. Yhdysvaltain liittovaltion ja osavaltioiden vaaliviranomaiset ja useat asiantuntijat ovat kertoneet, ettei vaalivilppiä ole tapahtunut.
Trumpin lukuisat kanteet ovatkin kaatuneet oikeudessa. Viimeisimpänä Pennsylvanian tuomari kumosi lauantaina kampanjan vaateet miljoonien äänestäjien äänioikeuden kumoamisesta perusteettomana.
Kokko pitää erittäin epätodennäköisenä, että jokin Trumpin oikeustaistoista päätyisi liittovaltion korkeimman oikeuden ratkaistavaksi.
Tärkeintä on tiedon siirtäminen
Sujuva vallanvaihto on Kokon mukaan Yhdysvalloissa erittäin tärkeä erityisesti turvallisuuden kannalta. On esimerkiksi esitetty, että vuoden 2000 presidentinvaalien vallanvaihdoksen aloittamisen myöhästyminen oli osasyy siihen, ettei syyskuun 11. päivän terrori-iskua pystytty estämään.
Kokon mukaan Yhdysvaltojen kannalta on tärkeää, ettei maailmalle ja mahdollisille vihollisvaltioille synny kuvaa, että maa on epäjärjestyksessä.
– Se voisi avata vaarallisen väylän, jota jokin vihamielinen taho voisi yrittää hyödyntää.
Yhdysvaltain presidentin vallan siirtämisessä keskeisin asia on tiedon siirtäminen tulevalle presidentille ja hänen hallinnolleen.
Virassa olevan hallinnon edustajat kertovat, mitä on tehty ja minkälaisia asioita tullaan tekemään ennen tammikuun 20. päivän virkaanastujaisia. Näin Bidenin tulevalla hallinnolla on mahdollisimman tarkka kuva maan tilanteesta, kun uusi presidentti astuu virkaan.
Tuhansia nimityksiä
Vallanvaihdoksessa suuri joukko Valkoisen talon ja Yhdysvaltain virkamiehistöstä vaihtuu.
Tuleva presidentti nimittää ennen virkaan astumista tuhansia virkamiehiä. Näistä noin 1 200 vaatii Kokon mukaan liittovaltion senaatin vahvistuksen. Tärkeimpiä valintoja ovat esimerkiksi ministereiden, apulaisministereiden, keskusvirastojen johtajien ja suurlähettiläiden nimitykset.
Biden on jo aloittanut hallintonsa muodostamisen. Maanantaina Bidenin siirtymäkauden toimielin kertoi, että tulevan hallinnon turvallisuuspoliittiseksi neuvonantajaksi nousee Jake Sullivan ja entisestä ulkoministeristä John Kerrystä on tulossa presidentin ilmastolähettiläs.

Kansallisen tiedustelun johtajaksi on nousemassa entinen CIA:n apulaisjohtaja Avril Haines.
Tiistaina aikana Biden ilmoittaa todennäköisesti uusista nimityksistä. Esimerkiksi ulkoministeriksi on kaavailtu mediatietojen mukaan Bidenin nykyistä ulkopolitiikan neuvonantajaa ja maan entistä varaulkoministeriä Antony Blinkeniä.
Kokko: Trump hakee tukea tuleviin koitoksiin
Kokko uskoo, että Trump jatkaa vaalituloksen kiistämistä. Tämä viesti on hänen arvionsa mukaan osoitettu presidentin ydinkannattajille.
Näin hän pystyisi pitämään takanaan suurta ja uskollista kannattajakuntaa, josta voisi olla hänelle jatkossa hyötyä. Kannattajien tuki voi olla Trumpille tärkeää esimerkiksi, jos hän asettuu seuraavissa presidentinvaaleissa ehdolle tai mahdollisissa hän vastaan nostettavissa oikeustoimissa.
Vankasta kannattajakunnasta on myös hyötyä, jos Trump haluaa toimia jatkossa vallankäyttäjänä republikaanisessa puolueessa, Kokko arvioi. Kannattajakunnan tuella hän voisi pyrkiä nostamaan omia suosikkejaan tai hänelle lojaaleja henkilöitä merkittäviin tehtäviin.
Vaalien jälkeen Trump on esiintynyt hyvin vähän julkisuudessa. Lähinnä hänet on nähty pelaamassa golfia ja syyttämässä vaaleja Twitterissä vilpillisiksi. On myös spekuloitu, että hän on menettänyt mielenkiintonsa maan johtamiseen.
– Voisi olla ehkä tässä tilanteessa parempi, ettei hän olisi enää kiinnostunut asioiden hoitamiseen samalla tasolla kuin aikaisemmin, eikä puuttuisi vallanvaihtoprosessiin, Kokko sanoo.