Kalevassa on viime aikoina kirjoiteltu OYSin psykiatrianpuolen ongelmista ja meidän perheemme on joutunut valitettavasti näkemään nämä ongelmat liian läheltä. Haluaisin tuoda kokemukseni esille ja päivänvaloon, jotta asioihin saataisiin muutosta.
Lapsellani, yläkoululaisella teinillä, on takanaan hänestä riippumattomia lapsuudenajan traumoja. Teini-iän puhjetessa traumat ovat aiheuttaneet fyysisen sairastelukierteen lisäksi valtavaa ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta. Nämä taas ovat johtaneet koulupoissaoloihin ja yksinäisyyteen.
Lapseni on siinä pisteessä, että hän kykenee käymään koulua muutaman tunnin pari kertaa viikossa, nekin erityisohjauksen parissa. Kavereita ei juuri ole. Lapseni on kotona, kotona ja kotona.
Syöminen on huonoa. Aloitekykyä mihinkään itsenäiseen ei ole. Uni tulee vain nukahtamislääkkeen avulla. Terapia kyllä on, mutta se vaatii voimia ja vie luultavasti vuosia.