Asunnottomuus on viime vuosina kasvanut huolestuttavasti. Oulussa asunnottomuuden kasvu on ollut Ulosottolaitoksen tilastojen mukaan toiseksi suurinta koko maassa, 35 prosenttia. Samalla on muistettava, että tilastot kertovat vain osan totuudesta. Jokaisen tilaston takana on ihminen, joka tarvitsee paitsi asunnon myös mahdollisuuden kuulua yhteisöön ja rakentaa elämäänsä uudelleen. Turvallinen koti on perusta hyvinvoinnille, mutta sen rinnalla tarvitaan tukea, kohtaamisia ja toivoa.
Asunnottomuuden ehkäisy on sekä inhimillisesti että taloudellisesti järkevää. Asunnottomuus tai sen uhka usein myös pahentaa jo ennestään olemassa olevia ongelmia, kuten mielenterveys- ja päihdeongelmia ja arjessa selviytymisen vaikeuksia. Tämä korostaa entisestään varhaisen tuen ja ennaltaehkäisevän työn merkitystä. Mitä aikaisemmin vaikeuksiin voidaan puuttua, sitä paremmin voidaan ehkäistä raskaampien palvelujen tarvetta. Yhden ihmisen syrjäytyminen tai pitkittyneen asunnottomuuden kustannukset yhteiskunnalle ovat huomattavasti suuremmat kuin ennaltaehkäisevän työn kustannukset.
Erityisen tärkeää on vertaistuki. Ihmistä auttaa usein parhaiten toinen ihminen, joka on itse kokenut samanlaisia vaikeuksia ja löytänyt niistä eteenpäin. Vertaistuen kautta syntyy ymmärrystä, luottamusta ja uskoa siihen, että omakin tilanne voi muuttua. Monelle asunnottomuuden uhan alla elävälle tai jo asunnottomuuden kokeneelle vertaistukiryhmät ja yhteisöllinen toiminta ovat merkittävä osa toipumista ja kiinnittymistä takaisin yhteiskuntaan.
Siksi on aiheellista kysyä, miten asunnottomuuden ennaltaehkäisy näkyy alueellisessa päätöksenteossa ja järjestöjen tukemisessa. Jos tavoitteena on hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, olisi luonnollista nähdä myös asunnottomuuden ehkäisy osana tätä kokonaisuutta.
Lopuksi herää kysymys Pohteelle: miksi asunnottomien – ja sen uhan alla olevien – vertaistukea ei nähty yhtenä STM:n valtionavustuksen kohteena? Vertaistuki täydentää julkisia palveluja, tavoittaa ihmisiä matalalla kynnyksellä ja auttaa ehkäisemään syrjäytymistä, asunnottomuutta sekä asunnottomuuden pitkittymistä.
Juuri tällainen toiminta näyttää vastaavan niihin tavoitteisiin, joita hyvinvointialueiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisellä tavoitellaan. Siksi on perusteltua ihmetellä, miksi tämän kohderyhmän vertaistukea ei katsottu avustamisen arvoiseksi investoinniksi ihmisten hyvinvointiin ja osallisuuteen.
Asunnottomuutta ei ratkaista vain asuntojen rakentamisella. Se on ihmisten rinnalla kulkemista silloin, kun elämä on vaikeinta. Siksi myös vertaistuen ja yhteisöllisen tuen merkitys pitäisi tunnistaa nykyistä vahvemmin.
Heli Lappeteläinen
Oulunseudun Nuorisoasuntoyhdistys ry
Rosalie Leskelä
Oulun A-Kilta ry