-

Kun tah­don­voi­ma­kaan ei riitä

Moni uskoo lihavuuden olevan seurausta ainoastaan ihmisen omista valinnoista. Todellisuudessa painoon vaikuttaa suuri määrä tekijöitä, joista vain osaan voi vaikuttaa itse. Annika Lompolo ja Marjut Korva tietävät, millaista vuosikymmenien mittainen kamppailu ylipainoa vastaan on.

V*tun läski.

Koulukaverin suusta sylkäisty kommentti muistuu Annika Lompolon mieleen edelleen kristallinkirkkaasti, vaikka heiton kuulemisesta on ehtinyt kulua jo yli kolmekymmentä vuotta.

Sanat tekivät kipeää ja saivat 11-vuotiaan tytön katsomaan peilikuvaansa terävän kriittisesti.

Mielessä pyörivät mainoksista tutut, äärimmäisen laihat naisvartalot, jotka noudattivat 1990-luvulla vallinnutta kauneusihannetta. Näihin naisiin verrattuna hän oli epäilemättä iso, lihavakin.

Kilpahiihtoa, voimistelua, tanssia ja juoksua harrastanut Lompolo kasvoi perheessä, jossa liikunta oli luonnollinen osa jokapäiväistä elämää.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä