Ana­lyy­si: Hel­sin­gin jää­mi­nen ilman huip­pu­ta­paa­mis­ta oli odo­tet­tua – yk­sit­täi­ses­tä maasta ei haluta va­ki­tuis­ta ko­kous­paik­kaa

Helsinki oli mukana arvuuttelussa Bidenin ja Putinin tapaamispaikasta. Suomella on näyttöjä onnistuneista järjestelyistä, mutta kokouksia ei silti heru toistuvasti samalle maalle, kirjoittaa Lännen Median Jussi Orell.

Valkoisen talon tiistaina kertoma tieto Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenttien kahdenvälisestä tapaamisesta oli odotettu uutinen.

Joe Biden ehdotti tapaamista kesäksi jo huhtikuussa. Spekulaatiot kohdistuivat etukäteen lähinnä kokouspaikkaan, joksi valikoitui lopulta Sveitsin Geneve.

Myös Suomi oli arvuuttelussa mukana, koska edellinen tapaaminen Vladimir Putinin ja silloisen presidentin Donald Trumpin kesken järjestettiin Helsingissä. Mahdollisina kokouspaikkoina pidettiin lisäksi muun muassa Itävallan Wieniä ja Islannin Reykjavikia.

Suomi sai edellisen, kesän 2018 tapaamisen järjestelyistä kehuja, vaikka kokous piti laittaa pystyyn lyhyellä varoitusajalla.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä