Am­pu­ma­ra­doil­le on nyt tunkua – Hiuk­ka­vaa­ras­ta "ei olisi kuunaan pitänyt purkaa" kolmea ki­vää­ri­ra­taa

Maanpuolustuskoulutuksen Pohjois-Suomen piiripäällikkö Pasi Virta sanoo, että pienet radat ovat siksi tärkeitä, että mahdollisimman monella olisi mahdollista harjoitella ampumista.

Lähiharjoittelupaikkoja pidetään ampumaharrastajien harjoittelun kannalta tärkeinä.
Lähiharjoittelupaikkoja pidetään ampumaharrastajien harjoittelun kannalta tärkeinä.
Kuva: Liubov Aleseeva

Nykyisen hallituksen hallitusohjelman yksi tavoite on perustaa Suomeen 300 uutta ampumarataa. Ratoja luvittavasta poliisihallituksesta kerrotaan, että vuosina 2023–2024 Pohjois-Pohjanmaalle on haettu lupa kolmelle uudelle ampumaradalle. Tämä käy ilmi ampumaratoja luvittavan poliisihallituksen tilastoista.

Maanpuolustuskoulutuksen (MPK) Pohjois-Suomen piiripäällikkö Pasi Virta ottaa uudet radat mielellään vastaan. Hän näkee, että Pohjois-Suomessa ei ole tällä hetkellä riittävästi mahdollisuuksia harjoitella ampumista.

– Ratoja pitäisi olla jokaisella pienellä paikkakunnalla.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä