
Kuusamon Ampujien Vääräjoen ampumaradalla on tehty ilkivaltaa kevään ja alkukesän aikana toistuvasti.
Huhtikuun aikana ampumaradalla ammuttiin alueella olleita lampunkupuja hajalle, ja torstain vastaisena yönä ampumaradalla murtauduttiin sadan metrin kivääriradan huoltovarastoon ja 50 metrin villikarjuradan ampumakatokseen sekä sen takana olevaan varastoon, Kuusamon Ampujien puheenjohtaja Hannu-Pekka Hummasti kertoo.
Murtautujille kelpasi ainoastaan kierrätysmessinkihylsyt, mutta niitä heidän mukaansa tarttuikin useita satoja kiloja. Myös Taivalkosken ampumaradalle murtauduttiin tällä viikolla.
Vääräjoen ampumaradalle kohdistuneesta ilkivallasta sekä murtautumisista on tehty poliisille rikosilmoitus, poliisi ei kuitenkaan kommentoinut asiaa esitutkinnan ollessa vielä alkuvaiheissaan.
Messingin kilohinta on tällä hetkellä noin kolme euroa, ja Hummasti arvaileekin varkauksien syynä olevan pyrkimys muuttaa metalli rahaksi.
– Ei siihen oikein muuta syytä keksi, kuin tarkoitus myydä hylsyt eteenpäin. Ilkivallan ja lamppujen ammuskelun takana on varmaankin ajattelemattomuus, hän toteaa ja muistuttaa ampuma-aseella tehtävän vahingonteon vakavuudesta.