Tulevaisuutta on vaikeaa ennustaa. Tästä huolimatta 1990-luvun laman jälkeen kävi juuri niin kuin sosiaalipolitiikan tutkijat ennustivat. Massatyöttömyydestä seurasi toimeentulo-ongelmia, niitä seurasivat päihde- ja mielenterveysongelmat sekä lastensuojelun kasvanut tarve.
Avun tarpeen kasvaessa ajettiin alas mielenterveyspalveluita ja purettiin sosiaalisia turvaverkkoja, koska oikeisto pelkäsi hyvän sosiaaliturvan houkuttelevan työttömyyteen ja elämään sosiaalietuuksilla.
Nyt lama-ajan lapset oireilevat aikuisuuden kynnyksellä, ja liian moni nuori syrjäytetään sivuraiteelle. Sen sijaan, että huolehdittaisiin jokaisen nuoren pääsystä kiinni työelämään, haikaillaan ikääntyvien työntekijöiden sinnittelevän töissä pidempään.
150 000 suomalaista lasta elää köyhässä perheessä vuonna 2011. Köyhyys on lisääntynyt järkyttävää vauhtia Vanhasen ja Kiviniemen hallituksien aikana. Tutkijat varoittavat eriarvoistumisen seurauksista: perheiden pitkittynyt köyhyys johtaa päihde- ja mielenterveysongelmiin sekä lastensuojeluongelmiin. Perheitä ei auteta silloin, kun vanhemmilla vielä olisi voimavaroja jäljellä. Yhden huostaan otetun lapsen kustannuksilla autettaisiin kymmeniä perheitä, jos apu tulisi ajoissa.
Joka neljäs yhden huoltajan perhe on köyhä. Jos ainoan vanhemman jaksaminen loppuu, murtuu koko perhe. Yksinhuoltajaperheiden tukeminen on tehokkain tapa vähentää lapsiperheiden kipeintä köyhyyttä, eikä se edes maksa niin paljon kuin vaikkapa demarien esittämä verotuksen lapsivähennys. Verovähennyksistä sitä paitsi hyötyvät ne, joiden veroaste on korkeampi.
Oppineet kiistelevät julkisen talouden kestävyysvajeesta: onko se 5, 10 vai kenties 12 miljardia euroa. Lapsiperheiden kestävyysvaje on yksiselitteinen: 150 000 lasta elää taloudellisesti niukoissa oloissa. Olisiko mahdollista oppia historiasta, eikä toistaa 1990-luvun virheitä? Virheiden tekeminen on inhimillistä. Jos niistä ei ota opiksi, on se jo tyhmyyttä.
kansanedustajaehdokas (vas.) Oulu