Yleisurheilu: Mün­che­nin EM-päi­vä­kir­ja: Kaksi co­la­juo­maa? 13 euroa, bitte

Pääkirjoitus: Salman Rush­dien puu­ko­tus avaa ikävän näkymän eteen­päin

Ainakin 18 ihmistä kuollut Venäjän oh­jus­is­kuis­sa Odessan alueel­la per­jan­tai­aa­mu­na

Ukrainan presidentti Zelenskyi uskoo venäläisjoukkojen poistumisen Käärmesaarelta rajoittavan Venäjän toimia merkittävästi.

Tuhoutunut asuinrakennus Odessan alueella tänään 1. heinäkuuta. Ukrainan viranomaiset ovat ilmoittaneet ainakin 18 ihmisen kuolemasta, joista osa on lapsia.
Tuhoutunut asuinrakennus Odessan alueella tänään 1. heinäkuuta. Ukrainan viranomaiset ovat ilmoittaneet ainakin 18 ihmisen kuolemasta, joista osa on lapsia.
Kuva: STRINGER

Etelä-Ukrainan Odessan alueella ainakin 18 ihmistä on kuollut Venäjän ohjusiskuissa Odessan alueella.

Kuolonuhrien määrästä kertoi Ukrainan presidentinhallinnon edustaja Kyrylo Tymoshenko Telegramissa. Tymoshenkon mukaan kaksi kuolonuhreista on lapsia.

Ukrainan valtion hätäpalvelu kertoi aiemmin, että ainakin 14 ihmistä on kuollut yhdeksänkerroksiseen asuinrakennukseen osuneessa ohjusiskussa. Ainakin 30 ihmisen kerrottiin haavoittuneen varhain perjantaina tapahtuneessa iskussa.

Lisäksi ainakin 3 ihmistä on kuollut ja yksi haavoittunut toisen venäläisohjuksen osuttua alueella sijaitsevaan vapaa-ajan keskukseen, hätäpalvelu kertoi.

Maanantaina Venäjän isku ostoskeskukseen Keski-Ukrainan Krementshukissa vaati ainakin 18 kuolonuhria.

Zelenskyi: Venäjän poistuminen Käärmesaarelta muuttaa tilannetta Mustallamerellä

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi myöhään torstai-iltana julkaistussa puheessaan, että venäläisjoukkojen poistuminen Käärmesaarelta muuttaa merkittävästi tilannetta Mustallamerellä.

– Se ei kuitenkaan takaa turvallisuutta tai sitä, ettei vihollinen palaisi, mutta se rajoittaa valloittajien toimia merkittävästi, Zelenskyi sanoi.

Venäläisjoukot vetäytyivät torstaina Odessan alueen rannikon tuntumassa sijaitsevalta Käärmesaarelta.

Venäjä selitti vetäytymistä strategisesti tärkeältä saarelta "hyvän tahdon eleeksi", joka osoittaa, ettei maa halua estää YK:n pyrkimyksiä saada viljanvienti Ukrainasta meriteitse käyntiin. Todellisuudessa Ukrainan asevoimat tulitti Käärmesaarta useita päiviä raskaasti tykistöllä ja raketeilla, joten venäläisillä ei todennäköisesti ollut muuta vaihtoehtoa kuin jättää saari.

Britannian sotilastiedustelu arvioi Venäjän vetäytymisen johtuneen siitä, että sen joukot olivat joutuneet eristyksiin ja siten entistä haavoittuvammiksi Ukrainan iskuille.

Ajatushautomo Institute for the Study of War arvioi, että vaikka vetäytyminen saarelta vähentää painetta Ukrainan rannikolla, Venäjä kykenee yhä laukaisemaan ukrainalaisiin rahtilaivoihin kohdistuvia ohjuksia Krimin niemimaalta ja Hersonin alueelta sekä käyttämään Mustanmeren laivastoaan.