Makaan illalla sängyssä tuijotellen kattoa sokein silmin. Teloitettuja ruumiita Butšan kaduilla, savuavia raunioita Borodjankassa, kellareissa viruvat ihmisparat Mariupolissa… Sodan järkyttävät kuvat ja tiedot eivät jätä rauhaan.
Musta, raskas peitto, joka makaa päälläni, on kaiketi ahdistusta, mutta myös surua. Suren ukrainalaisten kärsimyksiä, ihmisyyden häviötä ja pahuuden voittoa, sitä valtavaa voimaa, jolla tyrannia ajaa ihmisarvojen yli. Suren omia lapsiani, jotka joutuvat kasvamaan sodan maailmaan. Suren itseänikin.
Puhelimen kelmeä valo on seuralaiseni yön pimeydessä.