Aatteiden ja oppien historiatuntemusta ja koulutusta ei kymmenen vuotta sitten monien (oululaisten) mielestä tarvinnut enää kukaan, mutta nykytilanne on osoittanut että nyt ja tulevaisuudessa niitä juuri tarvitaan kipeästi.
Sekä Oulussa että Helsingissä on tuoreeltaan uutisoitu lasten ja nuorten lisääntyneestä väkivallasta: koulut ja lastensuojelu ovat itse suurin ongelma tilanteeseen, koska työntekijät ovat olleet ja ovat umpitietämättömiä eri uskontoryhmien, uskonnollisesti sitoutuneiden sukujen ja niin kutsuttujen uskonnottomien välisistä ristiriidoista.
Kouluissa yritetään - minulle suoraan kerrotusti – käyttää kevyenä työkaluna "kaveritaitojen" hiomista oppilaitosten suljettujen seinien sisällä, vaikka suurin osa lasten ja nuorten välisistä konflikteista – itse ne työelämästä tuntien – vaatisi koulujen ja kotien välistä avointa ja kursailematonta kommunikaatiota juuri uskonnollisen yhteistyön merkeissä ja siten, ettei koulua pidettäisi omana erillisenä boksina muusta ympäristöstä.
Lastensuojelu kutsutaan monesti poliisin kanssa "ratkomaan" kouluille uhka- ja riitatilanteita, mutta mitään positiivisia tuloksia ei ole syntynyt eikä synny, koska ydintä, uskonopillisia ja kulttuuristen erityispiirteiden välisiä ristiriitoja ei tunnisteta lainkaan.
Lastensuojelulaitoksissa lasten ja nuorten konfliktit ovat vain - uutisoidusti - kulminoituneet: kuitenkin jos tiettyjen aate- ja oppisuuntien nuorukaiset ovat valuneet jo ryhminä kyseisen "palvelun" pariin, niin sen sijaan että he kävisivät kiteytyneinä parvina toistensa kimppuun, niin he käyvät heitä väärinymmärtäneiden ja -kohdelleiden aikuisten kimppuun.
Tässä vaiheessa on turha tiettyjen alojen aikuisten vinkua: nuorempia sukupolvia on turha syyttää oman sokeuden ja oppimattomuuden aiheuttamista negatiiviseksi luokiteltavista seurauksista.
Paula Puolakka
HNNKY:n mentor & ohjaaja, esimiestason asiakaspalvelun ja palvelumuotoilun erityisosaaja sekä filosofian maisteri aate- ja oppihistoriasta, Helsinki