30-vuo­tiaal­le Rosa Kaak­ku­ri­vaa­ral­le ei myön­net­ty­kään va­kuu­tus­ta – Syynä hän pitää vuosien ta­kais­ta ah­dis­tus­häi­riö­tä

Moni nuori aikuinen pelkää mielenterveyspalvelujen käytön vaikeuttavan vakuutuksen saantia. Juristin mukaan vakuutusyhtiöt voisivat parantaa viestintäänsä.

Rosa Kaakkurivaara sai huomata, että vakuutusyhtiöt eivät suostuneet myöntämään hänelle sairauskuluvakuutusta.
Rosa Kaakkurivaara sai huomata, että vakuutusyhtiöt eivät suostuneet myöntämään hänelle sairauskuluvakuutusta.
Kuva: Anssi Jokiranta

Vakuutuksiaan kilpailuttanut Rosa Kaakkurivaara, 30, sai vuodenvaihteessa huomata, että vapaaehtoisen sairauskuluvakuutuksen saaminen ei ollutkaan läpihuutojuttu.

Kaakkurivaara oli päättänyt päivittää vakuutuksensa ja tarttui kilpailevan vakuutusyhtiön tarjoukseen. Sitä varten oli täytettävä terveysselvitys, jossa kysyttiin terveystietoja viimeisen viiden vuoden ajalta ja pyydettiin kertomaan kaikista lääkärikäynneistä.

Niin Kaakkurivaara tekikin.

Jonkin ajan kuluttua vakuutustarjouksen tehnyt myyjä soitti ja kertoi, ettei hänelle myönnettäisi lainkaan vapaaehtoista sairauskuluvakuutusta.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä