Ikää on lähes päivälleen 17 vuotta, pituutta 187 senttiä ja painoa 103 kiloa. Aatu Kangasniemi värisyttää vasenta kättään kuularingissä, ampaisee sitten teräviin pyörähdyksiin ja sinkoaa oikealla kädellään kuulan hurjan korkealla kaarella kohti 20 metrin rajaa.
Nuorten SM-kisojen ennakkoon ylivoimaisin mestari oli sitä myös kisapaikalla. Sairastettuun flunssaan nähden Kangasniemen tulos oli kelvollinen 19,41, jolla hän jätti muut mitalistit jälleen metrien päähän, mutta nuorukainen pystyy pukkaamaan viiden kilon kuulan parhaimmillaan 20 metrin paremmalle puolelle.
Kangasniemellä pysyy käsissään toinenkin väline. Viime kesänä hän saapui 17-vuotiaiden EM-kisoista kotiin kuulapronssin ja moukarihopean kanssa. Viiden kilon moukarin hän on kiskaissut 78,73 metrin päähän.
– Veikkaan, että jatkan molempia niin kauan, kunnes toinen laji jää selvästi huonommaksi. Vaikka toinen olisi huonompikin, ei sitä kannata kuitenkaan kokonaan lopettaa. Suomen tasolla molemmissa lajeissa on ihan ok mahdollisuudet, Kangasniemi kertoo.
Hyväntuulinen ja sanavalmis nuori mies haluaa todellakin panna numerolapun rintaansa niin usein kuin mahdollista. Vuoden 2022 aikana hän kisasi 38 kertaa moukarissa, 33 kuulassa ja 12 kertaa muissa heittolajeissa. Lahjakkuus riemastuu hypoteettisesta ajatuksesta, että arvokisoissa ratkottaisiin mitaleja kuulan ja moukarin yhteistuloksessa: hänen yhteistuloksensa on lähes sata metriä!
– Tai jos olisi kisa vasemmalla ja oikealla kädellä, ja siitä laskettaisiin yhteissumma.