Sosiaalipolitiikan asiantuntijat professorit Seppo Koskinen, Heikki Hiilamo ja Juho Saari kehottavat pitämään parempaa huolta väestömme terveydestä (HS 8.9.2026). ”Terveyden tärkeimpiä määrittäjiä ovat yhteiskunnan rakenteelliset tekijät sekä elämäntavat." Päihteiden saatavuuden rajoittaminen on eräs kustannustehokas keino, he toteavat. Tätäkin taustaa vasten on käsittämätöntä, että eduskunta hyväksyi vastikään lainmuutoksen, mikä tulee mahdollistamaan alkoholin kotiinkuljetuksen Alkosta ja ruokakaupoista.
Keväällä julkistetun selvityksen mukaan alkoholin ja huumeiden käytön kustannukset yhteiskunnallemme ovat lähes kahdeksan miljardia euroa vuodessa. Lukuun on laskettu suoria, epäsuoria ja aineettomia kustannuksia, joihin arvioidaan inhimillisistä ja sosiaalisista seurauksista aiheutuvat kulut. Tilannetta vaikeuttaa, että sosiaali- ja terveysjärjestöiltä leikataan valtion budjetista maksettavia STEA-avustuksia. Useat järjestöt joutuvat supistamaan toimintojaan. Ne ovat pitkälti vastanneet päihdehaittoihin ja riippuvuuksien ehkäisemiseen liittyvistä toiminnoista. Näitä järjestöuranuurtajia on 120-vuotista toimintaansa juhliva Oulun Valkonauha ry.
Monet vaikeassa asemassa elävät ovat kansalaistoiminnan avulla päässeet vaikeiden aikojen yli. Valkonauhaliike syntyi USA:ssa 1870-luvulla, jolloin opettaja, naisten oikeuksien esitaistelija Frances Willardin johdolla naiset nousivat vastustamaan alkoholin aiheuttamia ongelmia. Liikkeestä kasvoi maailman laajin naisten raittiusjärjestö. Suomen kattojärjestö Valkonauhaliitto perustettiin vuonna 1905. Toiminnan tarkoituksena oli raittiuden, siveellisyyden, naisten oikeuksien, nuorisokasvatuksen sekä rauhantyön edistäminen. Alkuvuosille asetetut tavoitteet ovat ajankohtaisia tänäänkin.
Oulun säätyläisrouvat, lähinnä vuonna 1856 perustetun hyväntekeväisyysyhdistyksen, Fruntimmersförening i Uleåborgin, piirissä toimineet olivat perustaneet jo varhain huoltolaitoksia sekä lasten- ja työkoteja. Apua järjestettiin kipeimmin tarvitseville köyhille kaupunkilaisille. Sama rouvasväki oli mukana useissa kaupunkiin perustetuissa yhdistyksissä. Näin myös Oulun Valkonauha perustettiin vuonna 1906, jolloin kaupungissa oli huutava asuntopula ja sosiaalinen eriarvoisuus oli silmiinpistävää. Tukea olivat tarjonneet erityisesti seurakunnat vähäisillä voimavaroillaan.
Vaikea sosiaalinen tilanne herätti laajemminkin kaupungin merikapteenien, kauppiaiden, tehtailijoiden ja pappisväen rouvat. Heistä tuli Oulun Valkonauhan ensimmäisiä tarmokkaita vapaaehtoistoimijoita. Pitkälti unohdettuja uranuurtajia olivat muun muassa ensimmäinen puheenjohtaja, opettaja ja kahdeksan lapsen äiti Lydia Hällfors, merikapteenin rouva Wenny Braxen, joka oli myös Oulun Raajarikkoisten Lastenkodin perustaja ja puheenjohtaja, ensimmäisenä sihteerinä toiminut Eva Almberg, ensimmäinen rahastonhoitaja, rautakaupan prokuristina ja johtajana toiminut Anna Reding sekä Lotta Svärd -järjestön johtaja, Heinätorin koulun opettaja Fanni Luukkonen.
Oulun Valkonauhan toiminnan tarkoituksena oli päihderiippuvuuksien vähentäminen, matalan kynnyksen avun tarjoaminen ja vankilatoiminnan tukeminen. Yhdistys ylläpiti naisten yömajaa vuodesta 1936 aina 1960-luvulle saakka Rautatienkadulla sekä turvakotitoimintaa Torikadulla. Vapaaehtoiset ottivat rautatieasemalla vastaan maalta tulevia tyttöjä, ohjasivat heitä väistämään kaupungin vaaroja, auttoivat asunnon ja työpaikan etsimisessä.
Merkittävää on myös, että Valkonauhan toimesta Ouluun saatiin vuonna 1916 ensimmäinen "naispolliisi”, pelätty ja kunnioitettu Kolkatan Mantaksi kutsuttu Hanna Sippola. Valkonauhan aktiiviset rouvat toivat oman panoksensa myös kipeästi tarvitun toiminnan, Nuorten Ystävien Pohjolan poikakodin, käynnistämiseksi Muhoksella vuonna 1915. Molempien järjestöjen toimintaa leimasi vahva kristillinen arvopohja.
Suomella on miljardiluokan päihdeongelma. Lainmuutoksia kesäkuussa kannattaneet päättäjämme eivät olleet ilmeisesti tutustuneet aiheesta tehtyjen tutkimusten tuloksiin.
Maritta Itäpuiston väitöskirjassa (2005) haastateltiin nuoria aikuisia, jotka olivat eläneet alkoholin huuruisen lapsuuden ja nuoruuden. Siinä todetaan muun muassa, että humalaiset isät herättivät pelkoa tullessaan kotiin kun taas päihdeongelmaiset äidit kotoa ulos lähtiessään. Ympäristön syrjivä leimaaminen oli tuttua. Näiden lasten ja nuorten lapsuudessa käytettiin monia keinoja, joilla perhettä suojeltiin ongelmien ulospäin näkymiseltä. Lisäksi monet kertovat hoitaneensa täysin aikuisille kuuluneita asioita. Sulkiko eduskunta silmänsä päihdeongelmaisten perheiden lasten turvattomuudelta?
Marja Irjala
kasvatustieteen tohtori, järjestöneuvos ja tietokirjailija, Oulu