Haikein mielin luin viikonloppuna viimeisen Yrjö Raution Kalevaan kirjoittaman esseen demokratian puolustamisesta. Vuosien varrella näkemistäni teksteistäsi huokuu poikkeuksetta ajassamme pelottavan uhanalaiseksi käynyt lämmin humanismi yhdistyneenä terävään havainnointiin yhä hullummaksi vääntyneestä maailman menosta.
Kirjoitat synkistä asioista niin, että mukaan mahtuu aina kuitenkin terveellä järjellä ymmärrettävä ja perusteltu pilkahdus toivosta ja valosta. Sitä tarvitsemme, ehkä enemmän kuin oivallammekaan.
Esseissäsi keskeinen sanoma tiivistyy mielestäni hienosti omiin sanoihisi tuossa edellä mainitussa tekstissä: ”Ihmisen on itse vastattava teoistaan”. Emme saisi piiloutua aatteiden ja ideologioiden taakse vastuutamme vältellessämme. Valitettavasti taidamme sortua juuri tähän liian usein.
Toisessa kohdassa muistutat: ”Ihminen on ihminen vain osana yhteisöään. Jos haluaa hyvää itselleen, on tehtävä hyvää myös muille”. Siinähän riittää opeteltavaa ruton lailla levinneeseen kaikkimulleheti-ajatteluun tottuneille – niin tavallisille kansalaisille kuin kansakuntien johtajillekin.
Nostan vielä yhden näkökulman, joka mielestäni tiivistää teemojasi: ”Ihminen on myös osa luontoa. Teemme vahinkoa itsellemme, kun teemme sitä luonnolle”. Näytät meille paikkamme maailmankaikkeudessa muistuttamalla, että ilman ihmistäkin taivaan valoja syttyy ja sammuu, tuulet puhaltavat ja meret pauhaavat.
Kiitos niistä hyvän mielen hyrähdyksistä, joita minä ja arvatenkin lukemattomat muut lukijasi olemme saaneet vuosien varrella nauttia esseidesi äärellä! Kiitos kauniista kielestä, rehellisestä ja rohkeasta tavasta kuvata maailmaa, asioita ja ilmiöitä! Toivon, että Kaleva saa paikkaasi täyttämään kaltaisesi innostavan, laajakatseisen ja viisaan humanistin muiden hienoja esseitä ja kolumneja kirjoittavien taitajiensa joukkoon.
Leena Kantola
eläkeläinen, Raahe