Ym­pä­ris­tö- ja il­mas­to­mi­nis­te­ri Mul­ta­la: Ben­sa­so­pu on syn­ty­nyt

-
Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Hallitus on päässyt sopuun toimista, joilla lievitetään polttoaineiden hinnan nousun tuomia haittoja. Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.) kertoi asiasta toimittajille eduskunnassa.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi jo aiemmin tällä viikolla, että kyse on 60 miljoonan euron paketista. Tukea suunnataan lähinnä kuljetus- ja maatalousaloille, mutta pieniä helpotuksia tulee myös esimerkiksi työssään paljon autoa käyttäville.

Paketista 30 miljoonaa käytetään polttoainetukeen kuljetus- ja maatalousalalle, valtioneuvoston kanslian tiedotteessa kerrotaan. Keinot polttoainetuen kohdentamiseen täsmentyvät jatkovalmistelussa. Toistaiseksi on epävarmaa, millaiset tukimuodot ovat EU-sääntelyn puitteissa käytettävissä ensi vuonna.

20 miljoonaa menisi ajoneuvoveron perusveron pysyvään alennukseen, joka helpottaa vähän autoilijoiden kustannuksia. Hallitus on aiemminkin tehnyt jonkin verran kevennyksiä ajoneuvoveroon, yhteensä nyt 30 miljoonalla eurolla.

Työmatkakuluvähennyksen ylärajaa korotetaan ensi vuodelle nykyisestä 7 000 eurosta 7 800 euroon. Tähän on varattu 10 miljoonaa euroa.

Jakeluvelvoitteen nykyiseen tasoon ei tule muutoksia, mutta siihen on sovittu joustoja. Jakeluvelvoitteen ristiintäyttöä nostetaan nykyisestä 30 prosentista 100 prosenttiin ja ylitäyttöä kasvatetaan 30 prosentista 100 prosenttiin.

Perussuomalaisten kuittausta odotettiin

Kokonaisuus rahoitetaan menokehysten sisältä. Tältä vuodelta käyttämättä jäävästä bioperäisen hiilidioksidin talteenottokapasiteetin rakentamiseen eli niin sanottuun piippujen tulppaukseen varatusta rahoituksesta otetaan 40 miljoonaa euroa. 20 miljoonaa euroa kerätään pienentämällä perusväylänpidon rahoitusta.

Orpo kertoi tiistaina, että ratkaisu on viime päivinä odottanut perussuomalaisten kuittausta, muut hallituspuolueet olivat sen hänen mukaansa jo hyväksyneet.

Juttua päivitetty kello 15.45.

Ilmoita asiavirheestä