Ajattelepa puutarhaa, joka sisältää useita erilaisia tiloja - kuin huoneita - joissa voit vaeltaa, kurkistaa ovelta uuteen, toisenlaiseen maisemaan, löytää rauhallisen nurkkauksen penkkeineen - puutarhaa, joka ei paljasta kaikkea kerralla, vaan joka elää ja jolla on aina pieni salaisuus tai yllätys kätkettynä varallesi.
Sellaiseen puutarhaan palaa uudestaan ja uudestaan. Oikeastaan sieltä ei edes malttaisi lähteä pois.
Erityisesti englantilaiset harrastivat tämäntyyppisiä puutarhoja 1800-luvulla linnojensa ja kartanoidensa laajoilla mailla.
Vaan eipä nykypäivän viherpeukalon tarvitse Englantiin asti lähteä vastaavaa nähdäkseen ja ideoita löytääkseen. Mikkeliläisestä Tertin kartanosta näet löytyy muuripuutarha, jossa on hienosti sovellettu useita vanhoja oivalluksia.
Navetan raunioihin
Tertin muuripuutarha syntyi tilan tyhjilleen jääneeseen ja osin jo raunioituneeseen navettaan muutama vuosi sitten.
Kartanon isäntäpari Pepita ja Matti Pylkkänen ideoivat muuripuutarhan yhdessä arkkitehti Kirsti Kovasen kanssa. Kovasen laatimien suunnitelmien pohjalta puutarhan toteuttivat tilan puutarhurit Martin Moisio ja Päivi Puhakka.
"Kun navetta ja lampola aikoinaan purettiin mietittiin, mitä muureille tehdään, niitä kun ei olisi raaskinut hävittää. Vähitellen syntyi ajatus englantilaistyyppisestä puutarhasta, jossa olisi väliseiniä ja kaikkea jännää, jossa kaikkea ei näkisi kerralla", Pepita Pylkkänen muistelee.
Niinpä navetanraunio siivottiin, vanhat betonilattiat otettiin esille kulkuväyliksi ja kukkapenkkejä ryhdyttiin rakentamaan muurien suojiin.
Nyt entinen lampola toimii nurmihuoneena, lehmien syöttöpöydistä ja lantakouruista tuli alus kivipuutarhalle, ja vanha karjakeittiö kera sikalan muodostavat ruusuhuoneen.
Esikuva Englannista
Vanhaa englantilaista puutarhatyyliä päätettiin navetan muurien sisällä soveltaa niin paljon kuin mahdollista. Esimerkiksi ruusuhuonetta rakennettaessa esikuvana pidettiin 1800-luvun rosariumeja.
Samalla pyrittiin mahdollisimman pitkälle hyödyntämään navetan omia vanhoja rakenteita. Niinpä ruusuhuoneesta voi yhä löytää sikalan karsinoiden jäänteitä, samoin iloisesti loriseva, kurjenmiekkojen ympäröimä lähde on entisessä karjan juoma-altaassa.
Niin ikään kasvivalinnoissa päätettiin pitäytyä vanhassa.
"Valitsimme sekä perennat että kesäkukat niin, että nuorimmat niistä olisivat 1930-luvulle tyypillisiä", Pepita kertoo.
Suurissa ruukuissa kasvavat sinisarjat tuovatkin tuulahduksen vanhoista englantilaisista kartano- ja linnapuutarhoista, siinä missä vaikkapa varjoliljat ja akileijat ovat muistumia kotoisammasta puutarhaperinteestä.
Kivipenkit kohokohtana
Nyt muuripuutarhan suojista löytyy parisensataa erilaista kasvia.
Penkkeihin kasvit jaoteltiin värien mukaan. Esimerkiksi nauhuksille, kultapalloille, kultatyräkeille ja muille keltaisille perennoille rakennettiin oma penkkinsä muurin varjoon.
Kivipuutarhahuonetta värittää upea sateenkaaripenkki, jossa kukkien värit vaihtuvat punaisesta valkoisen kautta siniseen.
Huoneen varsinainen komistus ovat kuitenkin kivipenkit, joiden kuviot on rakennettu erivärisistä murskeista - hitaasti ja tarkasti käsin, kuten brittikartanoissa konsaan.
Oman penkkinsä ovat saaneet myös esimerkiksi kellokukat. Kellokukkapenkin takana muurikivien raosta kurkottaa parimetrinen koivu Olavinlinnan kuulun pihlajan tapaan. Mainio osoitus siitä, mihin luontoäiti kykenee helposti, mutta taitavakaan puutarhuri ei.
Marskinlilja puuttuu
Kuinka paljon muuritarhassa sitten näkyvät suomalaiset, terttiläiset piirteet?
"Toki asioita on sovellettu, eihän meillä Suomessa esimerkiksi voida käyttää kaikkia samoja kasveja kuin Englannissa. Puutarhan idea ja muoto on kuitenkin otettu sieltä", Pepita vastaa.
Muuripuutarha ei myöskään ole koskaan ihan valmis. Vaikka muurit antavat kasveille hyvän suojan, joudutaan istutuksia välillä uusimaan. Samoin toivomuslistalla on yhä uusia lajeja, esimerkiksi entiseen päämajakaupunkiin mainiosti sopiva marskinlilja.