Yli­vies­kan kir­kon­kel­lo avasi Hel­sin­gin pörssin

Helsingin pörssi soitti torstaiaamuna markkinoiden avaussoiton Ylivieskan vanhan kirkon kirkonkellolla.

Ylivieskan kirkonkello kuljetettiin Helsinkiin, ja torstaina se soi markkinoiden avaamisen merkiksi.
Ylivieskan kirkonkello kuljetettiin Helsinkiin, ja torstaina se soi markkinoiden avaamisen merkiksi.
Kuva: Kimmo Penttinen

Helsingin pörssi soitti torstaiaamuna markkinoiden avaussoiton Ylivieskan viime pääsiäisenä palaneen kirkon kirkonkellolla.

Ajatus Ylivieskan kirkonkellon tuomisesta Slushiin tuli järjestäjiin kuuluvalta Hannes Kallioiselta. Hän oli ottanut yhteyttä Ylivieskan seurakuntaan.

Kallioisen mukaan idea oli syntynyt sen jälkeen, kun Slushiin perinteisesti kuuluneesta pörssikellon soitosta oli toivottu aiempaa näyttävämpää tapahtumaa.

Kotimaa24 kertoo, että kelloa soittamassa olivat Nasdaq Helsingin eli Helsingin pörssin toimitusjohtaja Henrik Husman ja Slushin vapaaehtoisista koottu nuorten ryhmä.

– Muistin, että Ylivieskassa paloi kirkko. Ensin tuntui absurdilta, että soitettaisiin palaneen kirkon kelloa. Mutta tämä on osoitus siitä, että kaikissa siisteissä jutuissa ei tarvitse olla järkeä, Kallioinen sanoo Kotimaa24:n mukaan.

Ylivieskan seurakunta suostui hankkeeseen, ja kirkon yli tuhatkiloinen kello kuljetettiin Helsinkiin. Matkalla se oli tutkittu Tampereella turvallisuussyistä.

Avaussoiton suorittamisen jälkeen kello palautetaan Ylivieskaan. Kellon kuljetuskulut maksaa Helsingin pörssi.

Ylivieskan vanha puukirkko tuhoutui täysin tulipalossa Ylivieskassa viime pääsiäisenä. Kirkon kellot löytyivät syvältä paloraunion tuhkasta huhtikuussa.

Korjattu 18.40: Jutun kieliasua muutettu. Lisätty maininnat kirkon palamisajankohdasta sekä siitä, milloin kirkon kellot löytyivät. Lisätty lähdemaininta ja linkki Kotimaa24:n sivulle.

Ylivieskan palaneen kirkon kirkonkello kumisi markkinoiden avaamisen merkiksi Helsingissä.
Video: Kimmo Penttinen
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä